Päästötön työmaa
Päästötön työmaa
Työmaiden päästöillä on merkitystä meille kaikille. Rakentaminen on yksi Suomen suurimmista hiilidioksidin päästölähteistä. Vähentämällä rakentamisen aikaisia päästöjä voimme suoraan vaikuttaa koko Suomen päästöihin ja sitä kautta oman elinympäristömme kuormittumiseen. SRV:n kaikki työmaat ovat olleet vuoden 2022 alusta lähtien hiilineutraaleja.
Työmaiden suurimmat päästölähteet ovat sähkö, lämmitys sekä työkoneiden polttoaineet. Näillä keinoilla olemme SRV:llä tehneet työmaistamme päästöttömiä vuoden 2022 alusta lähtien:
1. Käytämme uusiutuvaa tai päästötöntä sähköä ja lämpöä
Työmaidemme hiilidioksidipäästöistä noin kolmannes johtuu sähkön kulutuksesta, kolmannes kaukolämmön kulutuksesta ja kolmannes polttonesteiden käytöstä. Siirryimme vuoden 2022 alkaessa ostamaan hiilineutraalia eli uusiutuvaa tai päästötöntä energiaa. Lisäksi niillä työmailla, joilla valmistuvaan rakennukseen tulee maalämpöratkaisu, maalämpö toteutetaan niin alkuvaiheessa kuin mahdollista, jotta työmaa voi hyödyntää maalämmön energiaa.
2. Biopolttoainetta ja sähköä työkoneisiin
Työmaillamme ahkeroivat työkoneet käyttävät biopolttoaineita aina kun se vain on mahdollista. Muutoksia ei saada hetkessä aikaan, mutta suunta on meille selvä. Lisäämme koko ajan biopolttoaineiden käyttöä ja pyydämme kumppaneitamme siirtymään biopolttoaineita käyttäviin työkoneisiin. Lisäksi testaamme sähköllä käyviä työkoneita. Uskomme sähkökoneiden kehittyvän tulevaisuudessa ja tarjoavan lisää vaihtoehtoja päästöttömille työmaille.
Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen biopolttoaineilla ja sähköllä mahdollistaa myös paremman ilmanlaadun työmaillamme ja niiden lähiympäristössä.
3. Istutamme puita hiilinieluiksi
Olemme matkalla kohti päästöttömiä työmaita, mutta kaikkia päästöjä emme pysty vielä poistamaan. Jäljelle jäävien päästöjen osalta istutamme päästöjä vastaavan määrän puita hiilinieluiksi yhdessä kotimaisten kumppaniemme kanssa. Toki tavoitteenamme on vuosi vuodelta ja työmaa työmaalta vähentää syntyviä päästöjä ja sitä kautta vähentää tarvetta puunistutuksille. Puut istutetaan vanhoihin suonpohjiin, jotka muuttuvat hiilenlähteistä hiilensitojiksi. Metsittämällä heikkokasvuiset ja paljaat maa-alueet saadaan vapautuvaa hiiltä sidottua puuston ja aluskasvillisuuden biomassaan.
Näillä keinoilla saavutamme työmaillammepäästöttömyyden eli hiilineutraaliuden. Jokainen päästötön työmaa on iso askel luonnonkuormituksen vähentämisessä.
”Päästöttömät työmaat ovat meille erittäin merkittävä askel matkallamme kohti elinkaariviisasta tulevaisuutta. Vähentämällä rakentamisen aikaisia päästöjä voidaan saavuttaa todella merkittäviä ympäristöhyötyjä. Seuraava tavoitteemme on lähes nollapäästöinen rakennus. Se tarkoittaa sekä energian tuotannon päästöttömyyttä että päästöttömiä materiaaleja”, kertoo SRV:n kehitysjohtaja Miimu Airaksinen.
Kasvatamme koko ajan keinovalikoimaamme vähentää päästöjä – ei vain työmaillamme, vaan kaikessa toiminnassamme – ja luoda kiinteistöjen koko elinkaaren aikaisia kestäviä ratkaisuja. Haluamme, että voimme rakentaa nyt ja tulevaisuudessa elinympäristöjämme. Näin huolehdimme niin ihmisten kuin luonnon hyvinvoinnista. Kutsumme tätä elinkaariviisaudeksi.