Kuvassa harjoittelijamme Emmi, Iivari ja Taavi

Vastuuta ja monipuolista kokemusta – harjoittelu SRV:llä kannattaa

Kesällä 2023 harjoittelussa olleet Taavi, Emmi ja Iivari suosittelevat lämpimästi SRV:tä harjoittelupaikkana.

Kesällä 2023 SRV:llä työskenteli 68 harjoittelijaa erilaisissa tehtävissä ympäri organisaation. Osa kesällä työskentelevistä jatkaa harjoittelua myös osa-aikaisena talvella.

Harjoittelijat ovat tiivis osa SRV:n työyhteisöä. He avustavat monipuolisesti vakituisia työntekijöitä, saavat omia projekteja ja tuovat taloon uusia näkemyksiä. Vastuuta harjoittelijoille annetaan heidän taitojensa ja toiveidensa mukaisesti. Harjoittelijan esihenkilö tai tiimi huolehtii kattavasta perehdytyksestä ja on tukena arjen työssä.

Ensimmäinen harjoittelu ainutlaatuisessa kohteessa

Taavi työskenteli kesällä Horisontin työmaalla projekti-insinööriharjoittelijana. Diplomi-insinööriksi tähtäävä 21-vuotias Taavi opiskelee rakennustekniikka nyt toista vuotta Aalto-yliopistossa. 

”Harjoittelu oli todella positiivinen kokemus, pääsin hyvin mukaan töihin. Myös työmaa oli kiinnostava, koska kyseessä on todella vaativa kohde, Suomen mittakaavalla jopa ainutlaatuinen. On ollut hienoa päästä mukaan korkean rakentamisen hankkeeseen, jossa vaatimukset ovat erilaisia kuin tavallista kerrostaloa rakentaessa”, kertoo Taavi. 

Taavin päätehtävä oli avustaa suunnittelupäällikköä ja tuurata häntä kesäloman ajan. Työhön kuului paljon yhteensovittamista ja välikätenä toimimista suunnittelun ja työmaan välillä. 

”Työkirjo oli aika laaja. Avustin myös hankintaa määrälaskennassa ja tein yleisiä selvitystehtäviä. Opin harjoittelun aikana paljon uutta ja sain vastuuta, vaikkei minulla ollut harjoittelun aloittaessa paljoa kokemusta näistä tehtävistä”, Taavi kuvailee.

Ehdottomasti suosittelen SRV:tä työharjoitteluun! On ollut hienoa nähdä oman työn jälki ja saada vastuuta, kun on osoittanut olevansa sen arvoinen.
Taavi

Kesän jälkeen Taavi on jatkanut työmaalla työskentelyä opintojensa ohessa noin seitsemän tuntia viikossa.

Harjoittelun kautta kokemusta suunnittelusta tuotantoon

22-vuotias Emmi opiskelee viidennettä vuotta Aalto-yliopistossa, hänellä on käynnissä toisen vuoden maisteriopinnot. Opintojen aiheena on maankäytön suunnittelu ja liikennetekniikka. 

SRV:llä Emmi on ollut työmaainsinööriharjoittelijana Laakson yhteissairaalan työmaalla jo vuoden 2022 toukokuusta alkaen. Emmi työskenteli hankkeella kesät 2022 ja 2023 täysipäiväisenä sekä muun osan vuodesta osa-aikaisena.

”Vaikka työharjoitteluni ei täysin vastaa opintojani, niin hankkeessa on paljon yhtäläisyyksiä esimerkiksi kaupunkikehityksen osalta. Kokonaiskuva sopii hyvin opintojeni kanssa”, Emmi kertoo.

Emmi on työskennellyt koko harjoittelunsa ajan SRV Infralla maanalaisten infratöiden parissa. Laakson yhteissairaala rakennetaan allianssimallilla, jonka sisällä oleva erillinen ala-allianssi suunnittelee ja toteuttaa Laakson infratyöt, niin maanpäälliset kuin maanalaiset.

”Työtehtäväni ovat vaihdelleet todella paljon johtuen jo pelkästään itse hankkeesta. Aloitin harjoittelun hankkeen kehitysvaiheessa, jolloin hankkeessa oli mukana vasta murto-osa ihmisistä, eikä konkreettista työmaata ollut vielä käynnissä. Oli todella hienoa päästä silloin mukaan hankkeen suunnittelu- ja valmisteluvaiheeseen”, Emmi kertoo. 

Kehitysvaiheeseen kuului muun muassa layout-suunnittelu sairaalan pysäköintilaitoksen osalta, valmistelevia töitä ja lupaprosessien käynnistystä, aluesuunnittelua ja tarvittavia dokumentaatiovalmisteluja niin ympäristön kuin turvallisuuden osalta.

”Olin mukana myös kustannusseurannassa. Kaiken kaikkiaan oli todella mahtavaa päästä mukaan moneen eri tehtävään. Vaikkei minulla ollut paljoa annettavaa, niin työkaverit aina kutsuivat myös minut mukaan oppimaan lisää. Pääsin kuuntelemaan ja oppimaan paljon”, Emmi kuvailee.

Vuodenvaihteen jälkeen Emmille on vakiintuneet selkeämmin omat tehtävät ja vastuualueet. Myös tuotanto on lähtenyt käyntiin pysäköintihallin louhinnan osalta.

”Olen työstänyt osaltamme Helsingin kaupungin lanseeraamasta ”Päästötön työmaa”-konseptista, joka pyrkii lähestyttävien käytäntöjen, toimintamallien ja seurannan kautta saamaan työmaat päästöttömiksi. Toimin myös nyt enemmän aikatauluinsinöörinä ja ylläpidän esimerkiksi sähköistä louhinnan etenemäkarttaa. Tehtäviin kuuluu paljon juoksevia asioita ja päivittäisraportointia”, Emmi kertoo.

SRV:llä on paljon erilaisia mahdollisuuksia olla mukana monessa. Oman kokemuksen kautta isoin anti on ollut ihmiset, jotka ovat aivan ihania, kannustavia ja mukaan ottavia. On ollut todella mukavaa tehdä heidän kanssaan töitä. 
Emmi

Emmistä on hienoa olla mukana rakentamassa jotain todella merkityksellistä.

”Ja olen myös oppinut katsomaan eri tavalla parkkihalleja, ne ovat valtavia komplekseja!” Emmi naurahtaa. 

Työnjohdon töitä harjoittelemassa

Iivari suoritti opintoihin kuuluvista harjoitteluistaan viimeisen työskentelemällä SRV:llä työnjohtoharjoittelijana Kangasalan Ruutanan koulukeskuksen työmaalla. 23-vuotiaalla rakennustekniikan insinööriopiskelijalla on käynnissä neljäs vuosi Tampereen ammattikorkeakoulussa.

”Harjoittelussa työnkuvani on käytännössä samanlainen kuin muilla työnjohtajilla. Vastuullani oli esimerkiksi perehdyttäminen työmaalla ja kulkulupien hallinta. Vastasin myös runkovaiheen betonoinnin työvaiheesta ja TR-mittauksista” Iivari kertoo.

Iivari on tyytyväinen harjoittelussa saadun vastuun määrään.

”Harjoittelu oli opettavainen ja kaikin puolin hyvä kokemus. Sain omia työtehtäviä, joista oli kiva olla vastuullinen. Lopputulos oli pitkälti omasta tekemisestä kiinni, työ tuntui merkitykselliseltä”, Iivari kuvailee.

Työmaalla tosi hyvä henki ja kannustava tunnelma. Jos tarvitsi muilta apua, niin sitä sai aina ja kaikkiin kysymyksiin vastattiin. Sain hyvän määrän vastuuta, josta myös selvisin hyvin.
Iivari

Seuraavaksi Iivari jatkaa osa-aikaisesti harjoittelua ja tekee myös opinnäytetyönsä SRV:lle aiheesta riskienhallinta koulurakentamisessa. 

Kuvassa alla Emmi, Iivari ja Taavi

Kuvassa harjoittelijamme Emmi, Iivari ja Taavi

TEKSTI: Tii Salmela KUVAT: Emmi, Iivari ja Taavi

Nainen ja mies työvaatteissa työmaalla

Kiinnostaako sinua harjoittelu SRV:llä?

SRV tunnetaan monista haastavista ja yhteiskunnallisesti merkittävistä hankkeista. Harjoittelijanamme pääset mukaan kiinnostaviin hankkeisiin oppimaan ja osoittamaan osaamisesi. Haluamme mahdollistaa harjoittelussa tehtäviä, jotka tukevat ammatillista kehittymistä ja oppimista. Harjoittelupaikkoja on tarjolla lähes jokaiselta toimintamme osa-alueelta.

PS. Harjoitteluhakumme käynnistyy jälleen alkuvuodesta 2025. Seuraa meitä somessa, jotta ehdit mukaan hakuun tai voit vinkata aiheesta kaverille!

Lue lisää harjoittelustamme

Oletko valmistumassa tai jo valmistunut?

Avoimet työpaikkamme löytyvät verkkosivuiltamme. Löytyisikö sieltä sinulle sopiva työ?

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme
HERO2Uraaaloittaville

Sinua saattaisi kiinnostaa

Lapset töihin - SRV

Lapset mukaan töihin -päivä keräsi iloisen joukon lapsia pääkonttorillemme

SRV:llä vietettiin kansallista Lapset mukaan töihin -päivää 22.11.2024. Noin 40 lasta oli mukana tutustumassa vanhemman työhön SRV:n pääkonttorilla.

Kalasataman tornit ja kuu

Korkean rakentamisen huipulla: Horisontissa häämöttää Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä

SRV:n osaajat -juttusarjan kolmannessa osassa kerrotaan yhteisen kehittämisen tärkeydestä ja Suomen ensimmäisen toimistopilvenpiirtäjän nousemisesta Kalasatamaan.

Kalasatama päivällä ilmasta

Korkean rakentamisen huipulla: Hyvä suunnittelu määrittää kaiken onnistumisen

SRV:n osaajat -juttusarjan toisessa osassa kerrotaan kuinka korkean rakentamisen erityishaasteisiin vastaaminen on vaatinut paitsi teknisiä läpimurtoja myös intohimoista sitoutumista kehittää alaa yhdessä vahvan tiimin kanssa.