Kuvassa Sini

Harjoittelijasta projekti-insinööriksi – Sinin uratarina

Sini aloitti SRV:llä aikoinaan harjoittelijana. Usean SRV-kesän ja diplomityön teon jälkeen Sini työskentelee nykyisin Laakson yhteissairaalan hankkeella suunnittelun johtamisen parissa.

Alun perin 24-vuotiaasta Sinistä piti tulla lääkäri.

”Rakennusalalle päädyin oikeastaan vahingossa. En ollut koskaan ajatellutkaan alaa, mutta kun en päässyt ensisijaisiin hakukohteisiin, päädyin opiskelemaan kone- ja rakennustekniikkaa Aalto-yliopistoon. Ajattelin, että on ainakin hyvä opiskella jotain vuoden verran”, Sini kertoo.

Kun opinnot alkoivat, Sini huomasi, että niissä pääsee aidosti ajattelemaan ja myös tekemään asioita konkreettisesti. 

”Tykästyin sitten lajiin ja siitä lähtien olen ollut rakentamisen parissa”, Sini naurahtaa.

Harjoittelu SRV:llä lisäsi tietoa ja taitoja

Sini aloitti harjoittelijana SRV:llä opintojensa kolmantena kesänä ja kertoo olleensa todella tyytyväinen harjoitteluaikaansa. 

”Harjoitteluissa pääsi monipuolisesti tekemään kaikkea. Tein muun muassa aikatauluja, määrälaskentaa hankintoja varten ja jonkin verran pääsin mukaan myös suunnittelun ohjaukseen”, Sini kuvailee.

Työmailla vietettyihin kesiin sisältyi monipuolisesti eri projektinhallintatehtäviä riippuen hankkeiden vaiheista.

”Osaamisen kartuttamisen osalta oli hienoa päästä eri palavereihin mukaan kuuntelemaan ja oppimaan lisää”, Sini kertoo. 

Olen aina tykännyt SRV:stä. Täällä työskentely on ollut innostavaa ja todella mielenkiintoista.
Sini 

Sini työskenteli lopulta kolmena kesänä SRV:llä saman porukan kanssa, työmaa vain vaihtui välissä. 

”Kun opimme tuntemaan toisemme hyvin, minulle uskallettiin antaa myös enemmän vastuuta. Siitä oli varmasti molemminpuolisesti hyötyä. Joka kesä sain lisää vastuuta ja joka kesän päätteeksi jäi päällimmäisenä fiilis, että tulipas taas opittua paljon”, Sini kertoo.

Sinilläkin onkin harjoittelusta asti ollut erittäin positiivinen kuva SRV:stä ja hän lämpimästi suosittelee SRV:tä harjoittelupaikkana myös muille.

”Omaan viihtyvyyteen on erityisesti vaikuttanut hyvä työilmapiiri työkavereiden kanssa, on ollut hauskaa tehdä töitä yhdessä”, Sini kehuu. 

Diplomityön kautta projekti-insinööriksi suunnittelun ohjauksen pariin

Syksyllä 2021 Sinillä oli edessään diplomityön teko, jota varten tuli löytää diplomityöpaikka. Kun työpaikkaa ei heti löytynyt, Sini oli jo valmis palaamaan takaisi koulunpenkille. Sitten sattuma ja SRV:n Jouni Forsman puuttuivat peliin. 

”Tapasin sattumalta Jounin työmaalla ja keskustelimme tulevasta diplomityön tarpeesta. Keskusteltuamme aiheesta, hän tarjosi minulle mahdollisuutta päästä työhaastatteluun Laakson yhteissairaalan (LYS) hankkeelle. Sain paikan ja jatkoin SRV:llä nollasopimuksella”, Sini sanoo.

Kun Sini aloitti LYS:llä, SRV oli juuri tullut hankkeeseen mukaan, joten tehtäviin kuului paljon valmisteluja ja tulevan alustamista. 

”Olin mukana tekemässä eri käytäntöjä, kuten tiedonhallintaa, jossa mietimme miten eri prosessit lähtevät käyntiin. Samalla myös laitoimme prosesseja käyntiin ja sovimme yhdessä toimintaperiaatteista”, Sini kuvailee.

Diplomityönsä Sini teki suunnittelun johtamisen menetelmien hyödyntämisestä.

”Käytännössä mietimme, miten suunnittelun johtamista voi käyttää siten, että sen avulla voi parantaa suunnittelua kokonaisuutena. Työssä luotiin myös periaatteellinen malli suunnittelun osittelusta ja järjestelystä. Mallissa yhdistettiin LEAN-suunnittelunohjausta, avointa rakentamista ja SUKEa. SUKElla viitataan suunnittelun ohjausta tukevien menettelyjen kehittämiseen projektinjohtorakentamisessa”, Sini kertoo.

Diplomityön kirjoittamisen ohella Sini auttoi työmaan osaprojektissa. Valmistumisensa jälkeen Sini siirtyi vuoden 2022 joulukuussa kokopäiväisesti suunnittelun ohjauksen pariin ja nykyiseen rooliinsa projekti-insinöörinä.

”Päivittäiseen työhöni kuuluu suunnittelun aikatauluohjausta ja avoimien suunnitteluasioiden yhteensovittamista. Suunnittelun ohjauksessa tehdään yhteistyötä eri suunnittelijoiden, tilaajan ja rakentajien kanssa. Yhteistyötä tehdään myös toiminnan, eli meidän tapauksessamme sairaalan henkilöstön kanssa. Näitä kaikkia eri asioita yhteensovitetaan suunnittelun ohjauksen avulla”, Sini kuvailee.

Eri toimijoiden kanssa käydään yhdessä läpi suunnitelmat ja mietitään toimivat ratkaisut.

”Olen itse vielä aika alkuvaiheessa uraani, joten minulla ei välttämättä ole konkretian osaamista kaikesta. Siksi onkin ollut hienoa päästä mukaan suunnitteluun osin kuuntelijan roolissa ja näkemään, että mitä työ on käytännössä”, Sini sanoo. 

Minulla on ollut SRV:llä todella hienoja esihenkilöitä ja ohjaajia, jotka ovat ottaneet minut mukaan tekemiseen. Sitä kautta olen päässyt oppimaan todella paljon asioita, joita ei varmasti olisi muuten oppinut näin tehokkaasti.
Sini 

Sinin työhön kuuluu päivittäistä ongelmanratkaisua, mutta työtä ei onneksi tarvitse tehdä yksin. 

”Tässä hankkeessa on niin paljon huippuosaamista! Oman organisaation ohella hankkeessa on mukana todella huikeita ja osaavia ammattilaisia rakentajista suunnittelijoihin, eli aina löytyy joku, jolta saa apua”, Sini kehuu. 

Nainen peruskivenmuuraustilaisuudessa

Työturvallisuus on osa kaikkea toimintaa

Sinistä on ollut ilo huomata, että hankkeen kaikessa tekemisessä huomioidaan tarkasti työturvallisuus. Kaikkien yhteisenä tavoitteena on päästä terveenä kotiin työpäivän päätteeksi. 

”Suunnittelutyössä esimerkiksi mietitään, miten asiat käytännössä asennetaan työmaalla ja nimenomaan pidetään aina mielessä työturvallisuus. Se ei ole irrallinen osa toimintaa, vaan mukana kaikessa tekemisessä”, Sini kertoo.

Turvallisuuden tärkeys on Sinin mukaan rakennettu sisään jo hänen ajattelutapaansa, jolloin se tulee huomioitua automaattisesti. 

”Toisaalta kyllä turvallisuuden kokonaisvaltaiseen sisäistämiseen on silti pitänyt nähdä vaivaa. On jokapäiväinen valinta tehdä turvallisesti asioita”, Sini sanoo.

Hankkeen ja työnteon pääpainona asiakkaan kuuntelu

SRV:n asiakaslupaus on Kuuntelemalla rakennamme viisaasti. Asiakaslupaus näkyy myös LYS:n työmaalla, hankkeen pääpaino on asiakkaiden kuuntelemisessa. Kuunnellaan ja tehdään sitä, mikä palvelee asiakasta parhaiten.

”Huomioimme työssämme käynnissä olevan työmaan ja sen vieressä olevien sairaaloiden toiminnan. Koko sairaalan suunnittelussa huomioidaan nimenomaan tulevan toiminnan tarpeet ja kuunnellaan koko ajan loppukäyttäjien toiveita. Miten tilat toimivat paremmin ja kuinka sairaala parhaiten palvelee tulevaisuuden asiakkaita, potilaita ja henkilökuntaa”, Sini kuvailee.

LYS:n hankkeessa on niin paljon huippuosaamista! Oman organisaation ohella hankkeessa on mukana todella huikeita ja osaavia ammattilaisia rakentajista suunnittelijoihin.
Sini

Hyvä työilmapiiri ja työkaverit rikastuttavat myös vapaa-aikaa

Sinin työlle vastapainoa tarjoaa viisikuukautinen koiranpentu nimeltään Topi.

”Hänen kanssaan ulkoilen ja leikin ja opitaan toimimaan yhdessä pentukoulussa”, Sini kertoo.

Arkeen tuo ehdottomasti iloa myös hyvä työilmapiiri ja kivat työkaverit. 

”Hankkeelta on oikeastaan löytynyt ihan kaverit, joiden kanssa vietetään aikaa yhdessä myös työn ulkopuolella. Pitkässä hankkeessa on ehdottomasti hyödyksi se, että kaikkien kanssa voidaan tehdä yhdessä töitä hyvällä fiiliksellä”, Sini päättää. 

Kuvassa nainen ja koira

TEKSTI: Tii Salmela KUVAT: Sini

Harjoittelijaksi SRV:lle?

SRV tunnetaan monista haastavista ja yhteiskunnallisesti merkittävistä hankkeistamme. Harjoittelijanamme pääset mukaan kiinnostaviin hankkeisiin oppimaan ja osoittamaan osaamisesi. 

Kesän 2024 harjoittelijahakumme aukeaa tammikuun alussa!

Lue lisää harjoitteluhaustamme
Kuvassa työntekijöitä tutkimassa karttaa työmaalla

Vaativaa sairaalarakentamista ammattitaidolla ja elinkaariviisaasti

Meillä on vuosien kokemus ja ammattitaito useista vaativista sairaala- ja terveydenhuollon rakennuksista. Sairaalahankkeita toteutamme allianssimallilla yhteistoiminnallisin menetelmin asiakasta kuunnellen, heidän tarpeitaan palvelevan lopputuloksen varmistamiseksi. 

Vaativissa julkisissa rakennushankkeissa tarvitaan avointa ja saumatonta yhteistyötä. Tähtäämme aina asiakkaan kanssa yhteiseen päämäärään, ja koko urakka viedään läpi hyvässä hengessä.  

Lue lisää
Siltasairaala ilmakuva

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Lapset töihin - SRV

Lapset mukaan töihin -päivä keräsi iloisen joukon lapsia pääkonttorillemme

SRV:llä vietettiin kansallista Lapset mukaan töihin -päivää 22.11.2024. Noin 40 lasta oli mukana tutustumassa vanhemman työhön SRV:n pääkonttorilla.

Kalasataman tornit ja kuu

Korkean rakentamisen huipulla: Horisontissa häämöttää Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä

SRV:n osaajat -juttusarjan kolmannessa osassa kerrotaan yhteisen kehittämisen tärkeydestä ja Suomen ensimmäisen toimistopilvenpiirtäjän nousemisesta Kalasatamaan.

Kalasatama päivällä ilmasta

Korkean rakentamisen huipulla: Hyvä suunnittelu määrittää kaiken onnistumisen

SRV:n osaajat -juttusarjan toisessa osassa kerrotaan kuinka korkean rakentamisen erityishaasteisiin vastaaminen on vaatinut paitsi teknisiä läpimurtoja myös intohimoista sitoutumista kehittää alaa yhdessä vahvan tiimin kanssa.