Kalasatamasta on muotoutunut jo yli 11 000 asukkaan ja 13 000 työpaikan urbaani keskus. Lue, miten tähän on tultu ja miltä näyttää alueen tulevaisuus.
Uuden kaupungin rakentaminen vaatii malttia. Ensimmäisen kerran Kalasatamassa lapio iskettiin maahan lähes 15 vuotta sitten, mutta nyt itäisestä kantakaupungista on kehittynyt urbaani keskus, joka sykkii elämää aamusta iltaan.
”Kalasataman keskusta eli kauppakeskus Redi ja sen ympäristö ovat jo monelta osin valmiita ja projektialueen uudisrakentamiselle kaavoitettavat rajat ovat hahmottuneet”, kertoo Kalasataman alueen projektinjohtaja Miikka Hakari Helsingin kaupungilta.
Hakari laskee, että Kalasataman aluerakentamisprojektin rakentamisessa ollaan ajallisesti nyt puolivälissä. Silti siitä on jo kehittynyt elinvoimainen kaupunginosa, josta löytyy koti 11 000:lle ja työpaikka 13 000 ihmiselle.
Esimerkiksi kauppakeskus Redin kaupat, palvelut ja ravintolat palvelevat aamusta iltaan. Myös koulu, päiväkodit ja terveyskeskus ovat palvelleet asukkaita jo pitkään. Viimeisimpänä ovensa Rediin avasi uusi kirjasto.
Lisäksi Suvilahden tapahtuma-aluetta pitää kotinaan useampi festivaali, ja sinne on suunniteltu uutta tapahtumakeskus Suvilahti Event Hubia. Myös Tukkutorin yhteyteen Teurastamolle on kehittynyt varsin mielenkiintoinen ravintola- ja tapahtumakeskittymä.
”Kalasatama kasvaa suunnitellusti tuhannen asukkaan vuosivauhdilla. Ensimmäiset asukkaat ovat päässeet muuttamaan alueen eteläosaan Nihtiin. Pohjoispuolella Hermanninrannan kaava on vahvistettu ja infran rakentaminen alkaa jo tänä vuonna”, Hakari summaa tulevaa rakentamista.
Raitiolinja aloittaa liikennöinnin jo syksyllä
Hakarin mielestä Kalasataman vetovoimaisuutta lisäävät hyvät liikenneyhteydet, joiden rakentaminen on edennyt hyvin. Jo nyt alueelle pääsee helposti metrolla, bussilla, omalla autolla, kävellen ja pyörällä. Pysäköintitilaa on runsaasti tarjolla, sillä auton saa pysäköityä kätevästi Redi-parkkiin. Jatkossa Kalasatamasta tulee myös saavutettavampi kaikille niille ihmisille, jotka asuvat lähijuna-asemien läheisyydessä pääkaupunkiseudulla.
”Raitiolinja 13 Kalasatamasta Pasilaan aloittaa liikennöinnin 12. elokuuta. Tämä parantaa alueen liikenneyhteyksiä entisestään”, Hakari korostaa.
Lisäksi Kruunusillat-hanke Kruunuvuorenrannasta aina Hakaniemeen asti valmistuu vuoteen 2027 mennessä.
Rakentaminen etenee suunnitellusti
Hakarin mukaan Helsingin kaupunki kehittää Kalasatamaa strategisesti tärkeänä kaupunkialueena Pasilan ja Länsisataman lisäksi. Kaupungin tavoitteena on, että vuoteen 2035 Kalasatamasta on kehittynyt vetovoimainen tapahtumien, palveluiden ja elinkeinojen toimintaympäristö, jossa vetovoimatekijöitä ovat hyvät lähipalvelut, merellisyys ja liikenneyhteydet.
Kun 170 hehtaarin ranta-alueen rakentaminen on valmis, tarjoaa se kodin noin 30 000 asukkaalle ja työpaikan yli 13 000 henkilölle. Eniten työllistävät palvelualat, ja alueelta löytyykin runsaasti kaupan alan toimijoiden lisäksi konsultti-, asiantuntija- ja palveluyrityksiä sekä luovien alojen toimijoita. Parhaillaan on rakenteilla Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä Horisontti, joka valmistuessaan ensi vuonna tuo alueelle tuhat uutta työpaikkaa.
”Kalasatamassa yhdistyy mielenkiintoisesti vanhaa satama-alueen rakennuskantaa uuteen ja moderniin, mikä antaa alueelle omaleimaisen vivahteen. Rakentaminen on edennyt aluetavoitteisiin nähden suunnitellusti”, Hakari kuvailee.
TEKSTI: Aku Karjalainen KUVAT: SRV
Kalasataman Horisontin toimitilat ovat nyt vuokrattavissa
Tutustu virtualisointeihin ja katso videolta Horisontin kerrosnäkymät.
Sinua saattaisi kiinnostaa
Miltä näyttää Suomen ensimmäisessä toimistopilvenpiirtäjässä?
Katso, millainen on Kalasataman Horisontin työntekijöiden ehdoilla suunniteltu toimitila.
6 minuuttia keskustasta, 30 sekuntia huipulle
Kalasatama tarjoaa työpaikan jo 13 000 ihmiselle. Kysyimme, kuinka tyytyväisiä Kalasatamassa työskentelevät ovat omaan työssäkäyntialueeseensa.
Näin toimistopilvenpiirtäjä Horisontti helpottaa yrityksen vastuullisuusraportointia
Oikealla toimiston valinnalla voi edistää ympäristön ja työntekijöiden hyvinvointia sekä sujuvoittaa yrityksen vastuullisuusraportointia.
”Kalasatama on verkostoitumisen kuningaspaikka”
Dynaamisesta Kalasatamasta on kehittymässä kasvavien pk-yritysten alue. Markkinointitoimisto VSCY ja telemarkkinointiyritys Gainer kertovat, miksi he ovat tulleet Kalasatamaan jäädäkseen.
Millainen on nyt unelmien toimisto? Toimitilojen asiantuntijat kertovat
SRV:n Saku Sipola ja Kristiina Sotka valottavat, miten uusi toimitila voi edistää työntekijöiden hyvinvointia ja kuinka se tehdään.
Näin Kalasatamasta kasvatetaan liike-elämän uutta keskusta
Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäen mukaan Kalasatama on hyvä osoitus kaupungin tavoitteista, joissa yhdistyvät asuminen ja työpaikat sekä hyvä sijainti ja erinomaiset joukkoliikenneyhteydet.
Brasserie Stadin katolle
Monista kiitetyistä ravintoloista tunnetut Teemu Aura, Riku Stenros ja Maiju Åstedt avaavat uuden ravintolan Suomen ensimmäiseen toimistopilvenpiirtäjään.
Vetovoimainen työympäristö on sijoitus tulevaisuuteen
Toimiston monopoli työntekopaikkana on murtunut. Palkittu muotoilujohtaja Antti Pitkänen kertoo, mitä työympäristöltä nyt odotetaan.
”Yrityksen toimitila viestii siitä, miten se näkee oman asemansa ja tavoitteensa”
Konkariarkkitehti Pekka Helin kannustaa yrityksiä panostamaan laadukkaisiin toimitiloihin.