Vaalea sohva, jolla makoilee harmaa koira

Suunnannäyttäjät arvostavat koteja, joissa voi elää kestävästi ympäristöä säästäen

Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä omassa kodissasi ja sen lähiympäristössä? Entä millaisia toiveita sinulla on ympäristöystävällisyydelle kodissa?

Saadaksemme vastauksia kysymyksiimme kutsuimme SRV:n Suunnannäyttäjät osallistumaan kestävän asumisen kyselyyn. Vastaukset ilahduttivat meitä, sillä moni arvosti samoja kestävyyteen liittyviä ominaisuuksia kodissa, joita mekin olemme tunnistaneet ja joita elinkaariviisaiden kotiemme suunnittelussa on jo otettu huomioon. Nyt työn on tarkoitus jatkua.

Kiinnostus kestävyyteen ja ympäristöasioihin kasvaa jatkuvasti, ja suurin osa meistä on alkanut tiedostaa entistä vahvemmin omien valintojensa vaikutuksen ympäristöön. Myös kodin valinnan ja arjen päätösten osalta on mahdollisuus pyrkiä kestävyyteen. Tällä hetkellä asumisessa vallitsevia trendejä kestävyysnäkökulmasta ovat muun muassa energiatehokkuuden parantaminen, uusiutuvan energian hyödyntäminen, kiertotalouden ratkaisujen yleistyminen ja ilmastonmuutoksen sopeutuminen. Näihin ja muihin teemoihin sukelsimme kestävän asumisen kyselyssämme.

Vanhempi ja pieni lapsi sohvalla

Sujuva jätteiden lajittelu kiilasi Suunnannäyttäjien kyselyssä kärkeen

SRV:n elinkaariviisaiden asuntojen kehityspäällikkö Lotta Toivonen tutustui huolella kestävän asumisen kyselyn vastauksiin. Vastaukset tukivat monia hänen ajatuksiaan siitä, millä tavalla kestävyys on tullut osaksi ihmisten asumisen valintoja ja kodin ratkaisuja, mutta myös yllätyksiä löytyi.

”En olisi heti ensimmäiseksi ajatellut, että jätteiden lajittelun merkitys korostuu näin paljon kyselyn tuloksissa. Kysyimme samassa kysymyksessä myös muista tärkeistä ja isoista teemoista, kuten palveluista, julkisista liikenneyhteyksistä ja hulevesien hallinnasta, mutta silti jätteiden lajittelun sujuvuus oli ykkösasia”, Toivonen pohtii.

”Toiselta kantilta ajateltuna tämän ei pitäisi yllättää, sillä onhan jätteiden lajittelu osa jokapäiväistä arkea ja nykypäivänä vaadittu seitsemän jakeen lajittelu saattaa tuottaa haasteita, jos kierrätysastioille ei löydy paikkoja”, hän lisää.

Kestävät materiaalit ja energia-asiat ovat tärkeitä Suunnannäyttäjille

Lähes 70 % Suunnannäyttäjistä piti tärkeimpänä sitä, että kodin rakentamisessa on käytetty kulutuksenkestäviä ja pitkäikäisiä materiaaleja. SRV:n elinkaariviisaasti rakentamissa asunnoissa materiaalien kestävyys huomioidaan siten, että teemme materiaalivalinnat perustuen materiaalin pitkäikäisyyteen ja huoltovapauteen – näin ollen olemme kulkemassa tässä asiassa koko ajan vahvemmin kohti Suunnannäyttäjien toiveita.

Suunnannäyttäjät pitivät erittäin tärkeinä kodin energiatehokkuutta ja sitä, että koti lämmitetään uusiutuvalla energialla, kuten maalämmöllä.

”Tähtäämme elinkaariviisaissa kohteissamme A-energialuokkaan ja valitsemme mahdollisimman puhtaan energiamuodon. Tuotamme energian yhä useammassa kohteessa esimerkiksi maalämpöä ja aurinkopaneeleja hyödyntäen”, Toivonen kertoo.

Olohuone, jonka ikkunoista tulee valoa

Yhteistilojen varaus halutaan hoitaa sovelluksen kautta

Kyselyn vastauksissa painotettiin myös mahdollisuutta sisäilman lämpötilan säätöön, hyvää äänieristystä ja suurten ikkunoiden kautta tulvivaa luonnon valoa. Arkea helpottavilla seikoilla ei ollut yhtä suurta merkitystä kuin kotiin tai elinympäristöön liittyvillä asioilla. Arkea helpottavista ratkaisuista eniten kannatusta sai sovellus yhteistilojen varaamiseen. SRV:n rakentamassa kodissa asuessasi pääset tutustumaan Asumi-palveluun, joka on kätevä sovellus taloyhtiön mahdollisten yhteistilojen varaamiseen.

Puhelimen näyttö, jossa esitellään sovellusta

”Asumi ei ole pelkästään tilavarausjärjestelmä, vaan se on kehitetty älykkääksi ja liikkuvaan arkeen sopivaksi. Voit varata saunavuoron sille vapaalle ajankohdalle, kun itse haluat – viikoittaiset saunavuorot aina samaan kellonaikaan ovat jääneet historiaan. Sovellus on yhteydessä kiukaan lämpenemiseen, eli se ei lämpene turhaan, jos vuoroa ei ole varattu. Aika näppärää vai mitä?” Toivonen kuvailee sovellusta.

Kuunnellen rakennamme kestävämpiä koteja

Kyselyn avulla saamamme tiedon perusteella voimme kehittää toimintaamme ja viedä Suunnannäyttäjien toiveet suunnitteluun asti.

”Tekemisemme kärkiä kotien suunnittelussa tulee tämän kyselyn tulosten perusteella olemaan kestävien materiaalien suosiminen, energiaviisaus ja -tehokkuus, uusiutuvien energiamuotojen lisääminen ja jätteiden lajittelun sujuvuuden takaaminen. Olemme jo tähän mennessä ottaneet nämä asiat vahvasti huomioon elinkaariviisaiden kotien konseptissamme, mutta nyt saimme vahvistuksen sille, että suunta on oikea ja työtä on erittäin tärkeä jatkaa”, Toivonen kertoo innostuneesti.

Miksi kysymme Suunnannäyttäjiltä ajatuksia rakentamiseen ja kestävyyteen liittyen? Haluamme kuunnella laajasti sidosryhmiämme ja antaa kaikille mahdollisuuden kertoa oman näkemyksensä kestävästä rakentamisesta – esimerkiksi juuri sinulle. Kun me saamme arvokasta tietoa, sinä pääset vaikuttamaan rakentamisen tulevaisuuteen.

SRV Suunnannäyttäjät Isä ja lapsi

Liity mukaan Suunnannäyttäjiin ja vaikuta

Kerro meille, millaisessa ympäristössä sinä haluat elää. Vastaa uusimpaan kyselyyn ja liity samalla Suunnannäyttäjiin. Liittymällä Suunnannäyttäjiin saat ensikäden tiedon uusista kyselyistä ja pääset osallistumaan myös palkintojen arvontaan. Liittyminen mukaan ei sido sinua mihinkään.

Lue lisää ja vastaa kyselyyn

Sinua saattaisi kiinnostaa

Suunnäyttäjien työpaja

Kestävämpää suunnittelua ja parempaa rakentamista – kuuntelemalla

Ensimmäisissä Suunnannäyttäjien työpajoissa paneuduttiin keittiöihin ja siihen, mitkä ratkaisut toimivat tämän päivän ympäristössä ja kestävät aikaa. Tavallisten kaupunkilaisten osallistaminen luo mahdollisuuden vaikuttaa, Suunnannäyttäjät toteavat.

Perhe keittiössä

Suunnannäyttäjät haluavat pintamateriaaleilta luonnetta ja kestävyyttä

Uudiskohteiden koteihin toivotaan nyt valkoisen lisäksi väriä. Tammen sävyt ovat leviämässä keittiöistä myös kylpyhuoneiden kalusteisiin. Tämä selviää tuoreista Suunnannäyttäjät-paneelin kyselyistä.

Asuntojen-pohjaratkaisut-pääkuva

Suunnannäyttäjät haluavat asuntoihin runsaasti säilytystilaa

Tällä hetkellä kerrostaloasuntoon halutaan etenkin parveke ja oma vaatehuone. Myös erillinen keittiö kasvattaa suosiotaan, selviää tuoreesta Suunnannäyttäjät-paneelin kyselystä.