Vermonniityn maisemakuvaa

Vermonniityssä kaikki tarvittava on 15 minuutin etäisyydellä

Leppävaarasta ja sen lähialueista on kehittynyt toimiva yhdistelmä vehreyttä ja urbaania kaupunkielämää. Espoon Leppävaaran alueen projektinjohtaja Mika Rantala kertoo, minkälainen alue Suur-Leppävaarasta on muotoutunut ja miltä näyttää sen tulevaisuus?

Suur-Leppävaara on kasvanut viime vuosina ennakoitua nopeammin lähes 80 000 asukkaan urbaaniksi keskukseksi.

”Jos Leppävaara olisi kaupunki, olisi se nyt jo Suomen 11. suurin. Nykyisten arvioiden mukaan 100 000 asukkaan rajapyykki saavutetaan 2040 mennessä”, havainnollistaa alueen kokoa Espoon Leppävaaran alueen projektinjohtaja Mika Rantala.

Yksi alueen suurimmista rakennusprojekteista viime vuosina on ollut Vermonniitty, joka sijaitsee aivan Leppävaaran keskustan tuntumassa.

”Kaavan mahdollistamasta rakennuskannasta on nyt rakennettu noin neljä viidesosaa, ja tällä hetkellä asukkaita on noin 5 000. Lopullinen asukasluku asettunee noin 6 000–7 000 välille”, Rantala arvioi.

Autokaupungin imago on monipuolistunut

Leppävaaran alue on yksi Suomen vilkkaimmista liikenteen keskuksista. Rantarata, Raide-Jokeri, Leppävaaran bussiterminaali, Kehä I ja Turuntie takaavat sujuvat yhteydet eri puolille pääkaupunkiseutua. Nämä myös mahdollistavat arjen ilman autoa.

”Raide-Jokeri on sitonut Leppävaaran aiempaa tiiviimmin metroverkostoon ja takaa sujuvan liikennöinnin Otaniemeen ja Keilaniemeen. Lisäksi rakenteilla on myös kaupunkiradan jatke, jossa rakennetaan uusi raidepari Leppävaarasta Kauklahteen. Sen on määrä valmistua 2028”, Rantala kertoo uusimmista joukkoliikennehankkeista.

Raide-Jokeri Vermonniityssä
Viime vuonna liikennöinnin aloittanut Raide-Jokeri yhdistää Suur-Leppävaaran alueen metroverkostoon.

Rantalan mukaan Vermonniityssä toteutuu erinomaisesti ajatus 15 minuutin kaupungista. Kaikki oleelliset ihmisten tarvitsemat asiat ovat nimittäin saavutettavissa 15 minuutissa kävellen, pyörällä tai joukkoliikenteellä.

Esimerkiksi Sellon kauppakeskus, kirjasto ja Sellosali ovat lähellä, ja alueelta löytyy runsaasti ruokakauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Ulkoiluun ja liikunnan harrastamiseen löytyvät naapurustosta muun muassa Perkkaan urheilupuisto, Majurinpuiston ulkokuntoilupaikka, Vermonpuiston koirapuisto sekä Talin urheilupuisto kaikkine harrastusmahdollisuuksineen.

Myös lapsiperheiden tarvitsemat koulut ja päiväkodit sijaitsevat Vermonniityssä ja sen välittömässä läheisyydessä. Kouluja alueella on kaksi ja päiväkoteja yhteensä kymmenen.

”On tärkeää, että pystymme tarjoamaan kaupunkina myös tällaisia ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksia. Esimerkiksi Talin alue on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista viheralueista. Lisäksi Leppävaaran urheilupuisto ja uimahalli ovat vain kivenheiton päässä”, Rantala luettelee.

Puisto Vermonniityssä
Vermonniitty on toimiva yhdistelmä vehreyttä ja kaupunkielämää.

Suunnitteilla lisää viihtyisää kaupunkitilaa

Rantalan mukaan Vermonniityn palvelut kehittyvät jatkossa, kun Perkkaantien viereisen Hatsinanpuiston rakentaminen etenee.

”Ensimmäinen toimitilakokonaisuus ja pysäköintilaitos ovat valmistuneet. Alun perin tarkoituksena oli rakentaa alueen keskiosaan tilaa vaativalle kaupalle oma kauppakeskus, mutta nyt suunnitelmat ovat muuttuneet. Uskon, että tulevaisuudessa sinne muotoutuu isompi keskittymä, jossa on asuntoja, toimitiloja, hotelli, kivijalkaliikkeitä ja päivittäistavarakauppa.”

Helsingin rajalla sijaitsevan Vermon raviradan tulevaisuutta on pohdittu jo pitkään. Ravirata sijaitsee Espoon puolella, mutta 24 hehtaarin kokoisen alueen omistaa Helsingin kaupunki. Nykyinen vuokrasopimus on katkolla 2030. Helsingin Sanomien mukaan Espoo haluaisi kehittää Vermon ravirataa osana Talin virkistysalue- ja harrastekokonaisuutta.

”Raviradan käyttöastetta tulisi nostaa, jotta se perustelisi olemassaolonsa”, Rantala toteaa.

Erinomaiset julkisen liikenteen yhteydet mahdollistavat arjen ilman autoa.

Myös Leppävaaran keskusta on kokemassa mullistuksen. Huhtikuussa julkaistiin suunnitelma, jossa ehdotettiin kerrostalokorttelia, joka tulisi junaradan ja Turuntien päälle sekä yhdistäisi kauppakeskus Sellon ja Pohjois-Leppävaaran asuinalueen.

”Ihmiset kokevat mielekkääksi kaupunkitilan, jossa on kivijalkaliikkeitä ja kahviloita. Niitä on Leppävaarassa jo jonkin verran. Meidän on kehitettävä kaupunkiympäristöä enemmän siihen suuntaan, että meillä olisi enemmän viihtyisää kaupunkitilaa myös kesäaikaan, eikä kaikki imeydy kauppakeskukseen”, Rantala pohtii.

TEKSTI JA KUVAT: Aku Karjalainen

Espoon Piaffe kadulta

Laadukkaita koteja omalla tontilla Vermonniityssä

Vermonniittyyn, Leppävaaran kainaloon, on suunnitteilla korkealuokkainen kerrostalo Espoon Piaffe. Se tarjoaa laadukkaita ja kohtuuhintaisia koteja omalla tontilla.

Tutustu Espoon Piaffeen

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Espoon Piaffe kadulta

Miksi taloyhtiön tontin omistusmuodolla on väliä?

Oma tontti on noussut viime vuosina tärkeäksi uudiskohteen ostokriteeriksi. Mitä hyötyä omasta tontista on ja mihin asioihin tonttiasioissa kannattaa kiinnittää nyt huomiota?

Vauva ja mies

Mitä, jos asunto kasvaisi perheen mukana?

SRV:n uudet kodit rakennetaan muuntojoustaviksi. Lue, mitä se oikein tarkoittaa.

Vermonniitty-headerkuva

Mitä kuuluu, Vermonniitty?

Vermonniityn asukkaat sen tietävät: Espoon hiljaisessa helmessä yhdistyvät vehreys ja helppous. Runsaat palvelut ja kaikkiin ilmansuuntiin avautuvat liikenneyhteydet helpottavat arkea, eikä aktiviteetteja kaipaavan tarvitse harpata kauas kotiovelta.

Taulun ripustaminen

RT:n Vihmo: ”Nyt on asunnonostajalle oivallinen hetki toimia”

Mitä asunnon ostamisessa kannattaa ottaa huomioon juuri nyt? Milloin epävarmuus hellittää? Asiantuntijat vastaavat asunnonostajia tällä hetkellä askarruttaviin kysymyksiin.

Käsi kirjoittamassa vihkoon ja croissantti sekä kahvi pöydällä

Mitä jos vuokraisit asunnon omalle lapsellesi?

Oletko koskaan harkinnut, että ostaisit sijoitusasunnon ja vuokraisit sen omalle lapsellesi?