Turun Raunistulan puutaloidyllistä löytyy särmää

Kun Jyri Niemi muutti Raunistulaan nelisen vuotta sitten, vaakakupissa painoivat muun muassa sijainti, suhteellisen edulliset vuokrat sekä alueen omaleimaisuus puutaloineen.

“Tästä on lyhyt matka töihin ja keskustaan. Kävelen töihin Tyksiin 20 minuutissa”, Niemi kertoo.

Hän odottaa innolla paikallisliikenteen uusien runkolinjojen käyttöönottoa Raunistulassa, sillä keskustan suunnasta tuleva joukkoliikennekatu valmistuu pian, ja sen jälkeen bussit lähtevät aivan Niemen kotitalon kulmalta.

“Kevyen liikenteen väyliäkin on parannettu reippaasti. Ja kun tuo viereinen tietyömaa poistuu, sen tilalle rakennetaan uudestaan puistoa.”

Heli ja Kimmo Tulimetsä ovat alkujaan mieltyneet etenkin Raunistulan kauneuteen, joka avautuu parhaiten mäen päältä katsellessa.

“Onhan tämä ihan superviehättävä, yksi Turun kauneimpia alueita”, Heli Tulimetsä pohtii.

“Ja kadut ovat vähän mutkittelevia, eivät suoria, kuten vaikka Portsassa”, Kimmo Tulimetsä lisää.

Joki ja vihreys lähellä

Vaikka Raunistulasta voi kävellä torille jopa kymmenessä minuutissa, se on asukkaiden mielestä sopivasti keskustan vilinästä sivussa.

“Täällä on oikein leppoisaa. Alue on hyvin rauhallinen, sellainen lintukoto. Jokikin on vieressä ja ulkoilumahdollisuudet ovat hyvät”, Niemi sanoo.

Luonnonläheisyydestä hän pääsee nauttimaan omalla parvekkeellaankin. Ylimmästä kerroksesta aukeaa esteetön näkymä radan yli joelle ja kansalliseen kaupunkipuistoon. Kerran Niemi järjesti siellä,

Vähäjoen suulla olevalla nuotiopaikalla syntymäpäiväjuhlat, joissa paistettiin lettuja.

“Korona-aikaan tuli pidettyä myös paljon etäkokouksia niin, että tallustelin tuossa rantareitillä. Sitä pitkin on helppoa lähteä mihin suuntaan vaan”, hän muistelee.

Puutaloja pitkin poikin

Raunistula oli osa Maarian kuntaa vuoteen 1944 asti, mutta Turun esikaupunkialuetta se on ollut jo 1800-luvulta alkaen. Ruutukaavan ulkopuolelle syntyi työläisten asuttama puutaloalue, jonka historia on värikäs kuin seudun talot.

Jyri Niemi tietää, että hänen kotinsa paikalla sijaitsivat ennen korkeat viljasiilot. Heli ja Kimmo Tulimetsän perheen kotitalo on puolestaan valmistunut 1800-luvun lopulla ja siinä on alkujaan asunut useita perheitä pienissä hellahuoneissa.

Saman kadun varrella puutaloissa oli ennen myös sekatavarakauppa ja maitokauppa. Talon toisessa päädyssä toimi nelisenkymmentä vuotta satulasepän myymälä. Tulimetsät jatkavat talon käsityöläisperinnettä: nykyisin liiketilassa on kaupan taideseppänä työskentelevän Kimmon ja tekstiilitaidetta tekevän Helin tuotteita.

Raunistulassa järjestetään vuosittain kaupunginosatapahtumia, kuten pihakirppispäiviä, jotka osaltaan luovat alueelle yhteisöllisyyttä. Korona-aikaan Tulimetsät järjestivät myös omaa seppätapahtumaa ja vegaanista vohvelikahvilaa.

“Muksut pitivät siinä kahvilaa ja me taoimme seppäystävieni kanssa ja myimme töitämme. Se toimi ihan hyvin.”

Pimeiden pullojen seudusta arvokkaaksi alueeksi

Tulimetsät ovat asuneet nykyisessä kodissaan 13 vuotta, mutta heillä on kokemusta alueesta jo aiemmin – Kimmolla jo 1990-luvun puolivälistä alkaen. He ovat nähneet, miten alueesta on tullut seesteisempi.

”Ysärillä tämä oli ronskimpaa seutua ja siihen kuului ennen se laitapuolen meininki, mutta tämä on siistiytynyt ihan hirveästi ja ihmiset ovat remontoineet taloja”, Kimmo Tulimetsä sanoo.

Häntä viehättää silti se, että työläishistoriasta tunnetulla alueella on edelleen monenlaisia ihmisiä ja monen tasoista asumista. 

“Tuntuu, että kaikki saavat olla sellaisia, kuin ovat”, Heli Tulimetsä miettii.

Raunistulan rosoisuus on tasoittunut, mutta jäljelle ovat jääneet vanhan puutalokorttelin persoonalliset piirteet. Uusienkin talojen on täällä pääosin oltava puupintaisia. Vanhat omenapuut, syreenipensaat ja piharakennukset täplittävät pihoja. Tulimetsien kotipihaltakin löytyy viime vuosisadan vaihteessa rakennettu sauna, joka on edelleen käytössä.

Takavuosina alue uhkasi jäädä rakenteilla olleen Helsingintien alle, mutta monen vaiheen jälkeen näin ei käynyt.

“Nehän suunnittelivat, että se olisi tullut tästä vierestä läpi, mutta onneksi sitten tajuttiin laittaa jäitä hattuun ja keksittiin laittaa se tuohon, missä se nykyisin on. Nykyisin on ymmärretty tämän alueen arvo”, Heli Tuliniemi pohtii.

TEKSTI: Minna Uusivirta KUVAT: Jussi Vierimaa