Toimitusjohtajan ja konsernin johtoryhmän jäsenten palkitseminen

Toimitusjohtajan ja muiden konsernin johtoryhmän jäsenten palkitseminen voi koostua kiinteistä osista, kuten peruspalkasta ja luontoiseduista, muuttuvista osista, kuten vuosittain päätettävistä lyhyen aikavälin kannustinohjelmista (tulospalkkio) ja pitkän aikavälin kannustinohjelmista, ja muista taloudellisista etuuksista.  

Toimitusjohtajan ja muiden konsernin johtoryhmän jäsenten palkitsemisen kriteereitä seurataan ja tuloksista raportoidaan säännöllisesti hallituksen henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnalle. 

Kiinteä vuosipalkka ja luontoisetuudet  

Toimitusjohtaja Saku Sipolan vuotuinen peruspalkka vuonna 2023 on 456 000 euroa, mikä sisältää luontoisetuudet (auto-, ravinto- ja matkapuhelinetu). Peruspalkka maksetaan kuukausittain rahana.  

Lyhyen aikavälin kannustinpalkkiot 

Hallitus päättää vuosittain toimitusjohtajan ja muiden konsernin johtoryhmän jäsenten lyhyen aikavälin kannustinpalkkioihin (tulospalkkiot) liittyvät suoritus- ja tuloskriteerit. Pääpaino on taloudellisilla tavoitteilla, mutta osa tavoitteista voi olla myös ei-taloudellisia. Tavallisesti mittarit koostuvat yhdistelmästä taloudellisia, strategisia, operatiivisia tai vastuullisuutta ja turvallisuutta koskevia mittareita.  

Hallitus arvioi toimitusjohtajan ja konsernin johtoryhmän jäsenten suoriutumista suhteessa asetettuihin tulospalkkiokriteereihin tarkastelujakson päätyttyä. Tarkastelujakso on tilikausi. Mahdollinen tulospalkkio maksetaan tarkastelujaksoa seuraavan vuoden huhtikuussa. Toimitusjohtaja on oikeutettu tulospalkkioon, jonka enimmäismäärä vastaa toimitusjohtajan 8 kuukauden peruspalkkaa. Konsernin johtoryhmän jäsenillä tulospalkkion enimmäismäärä on 5 tai 6 kuukauden peruspalkkaa vastaava suoritus.  

Pitkän aikavälin kannustinpalkkiot 

Osakeohjelmat 

Toimitusjohtajan ja muiden konsernin johtoryhmän jäsenten pitkän aikavälin kannustimena toimii osakepohjainen palkkiojärjestelmä. Hallitus päätti 27.3.2023 suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän käyttöönottamisesta osaksi konsernin avainhenkilöiden pitkäaikaista kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää. Osakepalkkiojärjestelmä tarjoaa mahdollisuuden ansaita yhtiön osakkeita palkkiona asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. 

Suoriteperusteisessa osakepalkkiojärjestelmässä 2023 on 4 ansaintajaksoa, jotka kattavat tilikaudet 2023–2024, 2023–2025, 2024–2026 ja 2025–2027. Hallitus päättää vuosittain ansaintajaksojen alkamisesta ja niiden yksityiskohdista.  

Alla on kuvattu yhtiön osakeohjelmat käynnissä olevine ansaintajaksoineen: 

Palkitseminen
Osakeohjelmat käynnissä olevine ansaintajaksoineen

Järjestelmän mahdollinen palkkio maksetaan osittain SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeina ja osittain rahana ansaintajakson päättymisen jälkeen. Palkkion rahaosuudella katetaan palkkiosta osallistujalle aiheutuvat verot ja lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut. 

Konsernin johtoryhmän jäsenen on omistettava 50 prosenttia hänelle maksetuista netto-osakkeista, kunnes hänen osakeomistuksensa yhtiössä yhteensä vastaa 50 prosenttia hänen bruttovuosipalkkansa arvosta. Vastaavasti yhtiön toimitusjohtajan on omistettava 50 prosenttia hänelle maksetuista netto-osakkeista, kunnes hänen osakeomistuksensa yhtiössä vastaa hänen bruttovuosipalkkansa arvoa. Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin henkilön jäsenyys johtoryhmässä tai asema toimitusjohtajana jatkuu. 

Vuonna 2023 alkaneilta ansaintajaksoilta maksettavat bruttopalkkiot vastaavat arviolta yhteensä enintään 450 000 SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeen arvoa, mukaan lukien rahana maksettava osuus. Vastaavasti vuonna 2024 alkaneelta ansaintajaksolta maksettavat bruttopalkkiot vastaavat arviolta yhteensä enintään 450 000 SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeen arvoa, mukaan lukien rahana maksettava osuus. Palkkiota maksettaessa osakkeen arvona huomioidaan enintään 20 euroa. 

Jos osallistujan toimi- tai työsopimus päättyy ennen palkkion maksamista, järjestelmän perusteella ei pääsääntöisesti makseta palkkiota. 

Toimitusjohtajalle on allokoitu osakkeita seuraavista osakeohjelmista:

OsakeohjelmaAnsaintamahdollisuus
Osakeohjelma 2023-202425 000 osaketta (brutto)
Osakeohjelma 2023-202545 000 osaketta (brutto)
Osakeohjelma 2024-202665 000 osaketta (brutto)

Muille konsernin johtoryhmän jäsenille (pois lukien toimitusjohtaja) on allokoitu osakkeita seuraavista osakeohjelmista: 

OsakeohjelmaAnsaintamahdollisuus (yhteensä)
Osakeohjelma 2023-202471 500 osaketta (brutto)
Osakeohjelma 2023-2025122 000 osaketta (brutto)
Osakeohjelma 2024-2026220 000 osaketta (brutto)

Rahaperusteinen palkkiojärjestelmä 

Hallitus päätti 27.3.2023 rahaperusteisen palkkiojärjestelmän käyttöönottamisesta osaksi konsernin avainhenkilöiden pitkäaikaista kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää. Rahaperusteisessa palkkiojärjestelmässä kohderyhmällä on mahdollisuus ansaita euromääräinen rahapalkkio, jonka lopullinen arvo määräytyy henkilön euromääräisen allokaation sekä 12–36 kuukauden mittaisten ansaintajaksojen aikana mitattavan yhtiön osakkeen prosentuaalisen arvonmuutoksen perusteella. Ansaintajaksot voivat alkaa tilikausien 2023–2024 aikana.  

Osallistujille allokoitavien lähtöpalkkioiden enimmäismäärä on 275 000 euroa. Palkkiota määritettäessä osakkeen kurssikehityksessä huomioidaan enintään 100 %:n suuruinen arvonnousu. Ansaitusta bruttopalkkiosta voidaan maksaa enintään 50 % osuus osakkeina erillisen päätöksen perusteella. 

Konsernin johtoryhmän jäsenille (pois lukien toimitusjohtaja) on allokoitu rahapalkkioita palkkiojärjestelmästä yhteensä 20 000 euron määrästä. Palkkiot maksetaan 2025. 

Muut keskeiset ehdot 

Toimitusjohtajalla ja muilla konsernin johtoryhmän jäsenillä ei ole lisäeläkkeitä tai –vakuutuksia.  

Yhtiön ja toimitusjohtajan välisen toimisopimuksen mukaan toimitusjohtaja tai yhtiö voi päättää toimitusjohtajan toimisopimuksen irtisanomisilmoituksella. Mikäli toimitusjohtaja irtisanoo sopimuksen, irtisanomisaika on 6 kuukautta. Mikäli SRV irtisanoo sopimuksen, irtisanomisaika on 12 kuukautta. Irtisanomisajalta toimitusjohtaja on oikeutettu saamaan normaalit palkkaedut. Toimitusjohtajan kanssa ei ole sovittu erokorvauksesta. 

Muiden konsernin johtoryhmän jäsenten irtisanomisajasta ja mahdollisten toimisuhteen päättymisen perusteella maksettavien erokorvausten ehdoista on sovittu kunkin konsernin johtoryhmän jäsenen työsopimuksessa. 
 

Seuraavat palkkiot maksettiin muille konsernin johtoryhmän jäsenille (pois lukien toimitusjohtaja) tilikaudelta 2023: 
 

Palkkioeuroa
Kiinteä vuosipalkka luontoisetuineen2 385 582,53 
Lyhyen aikavälin kannustinpalkkiot (tulospalkkiot)246 587,82                                                        
Pitkän aikavälin kannustinpalkkiot38 464,00



Päättyneet kannustinohjelmat