SRV YHTIÖT OYJ UUTINEN 10.1.2023 KLO 10.15
Uusia vuokra-asuntoja valmistui keskeiselle paikalle Tikkurilan keskustakortteliin
Keskeiselle paikalle Tikkurilan erinomaisten liikenneyhteyksien ytimeen SRV:n ja NREP:in yhteishankkeena toteuttamaan Tikkurilan keskustakortteliin valmistui SRV:n rakentamana 72 vuokra-asunnon kerrostalo Tikkurilan Toinen NREP:ille. NREPille valmistuvista asunnoista tulee Juli Living vuokra-asuntoja.
Tikkurilan keskustaan nousee SRV:n ja NREP:in yhteishankkeena keskeiselle paikalle kaiken kaikkiaan seitsemän asuintaloa ja 450 asuntoa. Korttelin seitsemästä asuintaloista viiteen tulee omistusasuntoja. Kaksi omistusasuntotaloa on jo valmistunut, Tikkurilan Ensimmäinen ja Tikkurilan Viides. Kortteliin tuleva kolmas omistusasuntotalo, Asunto Oy Vantaan Tikkurilan Kolmas, on tällä hetkellä rakenteilla.
”Tikkurila on yksi Vantaan merkittävimmistä kasvukeskuksista ja on ilo olla tuomassa uutta elämää ja palveluita alueelle. Tikkurilaan valmistuvat Juli-kodit tarjoavat modernit puitteet huolettomaan asumiseen. Kumppanuus SRV:n kanssa on toiminut erittäin hyvin, vaikka kohde onkin rakennusteknisesti haastava. Kiitos SRV:n projektiosaamisen olemme onnistuneet löytämään onnistuneita ratkaisuja ja vieneet kunnianhimoista hanketta hienosti eteenpäin", kommentoi NREPin asumisliiketoiminnasta vastaava johtaja Antti Toropainen
Voimakkaasti kasvavassa Tikkurilassa yhdistyvät palvelut ja erinomainen sijainti
”Tikkurila elää voimakkaan uudistumisen aikaa, ja uusi keskustakortteli on yksi tämän uudistumisen näyttävimpiä kohteita. Näyttävä kokonaisuus muodostuu tulevaisuudessa varmasti yhdeksi Tikkurilan keskeisistä maamerkeistä. Tikkurilan keskustakorttelissa yhdistyvät keskeinen sijainti, palvelujen läheisyys sekä erinomaiset raideyhteydet. Tikkurilan keskustakorttelin asunnot ovat erinomainen esimerkki SRV:n asuntotuotannosta, jossa asunnot löytyvät hyvien liikenneyhteyksien varrelta”, kertoo SRV:n pääkaupunkiseudun asuntoliiketoiminnasta vastaava johtaja Jorma Seppä.
Pääkaupunkiseutu kehittyy tulevaisuudessa erityisesti joukkoliikenteen solmukohtien ympärille. Tikkurila on näistä solmukohdista ehkä se kiivaimmin kehittyvä. Tikkurilan ja sen lähiympäristön väkimäärä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana voimakkaasti ja kasvu on tuonut mukanaan uutta kasvua lisääntyneiden työpaikkojen ja uusien palveluiden muodossa. Elinvoimainen Tikkurila on tällä hetkellä voimakkaassa positiivisen kehityksen kierteessä.
Vain kävelymatkan päässä keskustakorttelista löytyvät rautatieasema, Kauppakeskus Dixi, terveyspalvelut, koulut ja päiväkodit sekä jokivarren viihtyisät ulkoilumaastot. Alueella on erinomaiset liikenneyhteydet. Kaikki lähi- ja kaukojunat pysähtyvät Tikkurilan rautatieasemalla, josta matka lentoasemallekin taittuu alle vartissa. Autolla suuralueelle pääsee Kehä III:a, Tuusulanväylää ja Lahdenväylää pitkin.
Korttelikokonaisuus rajaa sisälleen suojaisan ja vehreän sisäpihan - omaleimaista ilmettä antaa voimakkaasti muotoiltu viherkatto. Pääasiallinen julkisivumateriaali on paikallamuurattu tiili, ulkokehällä vaalea ja sisäpihan puolella lämpimän punaruskea.
Lisätiedot:
Jorma Seppä, johtaja, Asuntoliiketoiminta PKS, SRV, puh. 040 727 3771, jorma.seppa@srv.fi
Heli Pulkkinen, viestinnän asiantuntija, puh. 050 411 0787, heli.pulkkinen@srv.fi
Jannica Aalto, viestintäpäällikkö, puh. 045 134 7636, jannica.aalto@nrep.com
Uutisen liitteenä olevat kuva: Arkkitehtitoimisto HMV Oy, SRV
Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi
Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook LinkedIn Twitter Instagram
SRV lyhyesti
SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.
Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 932,6 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.
SRV – Elämäsi rakentaja