Stocksy_txp445d8a947ay200_OriginalDelivery_3009971_EDIT.jpg

Nuoret kehittämään kaupunkiympäristöjä SRV:n nuorisopaneelissa – haku paneeliin nyt auki

SRV YHTIÖT OYJ     UUTINEN         27.4.2021  KLO 12.10

 

Nuoret kehittämään kaupunkiympäristöjä SRV:n nuorisopaneelissa – haku paneeliin nyt auki

SRV:n Meidän kaupunki -nuorisopaneelin kautta nuoret pääsevät kehittämään kaupungeista parempia paikkoja asua ja elää. Viime vuosi oli nuorisopaneelin ensimmäinen toimintavuosi ja nyt on haku auki uusille jäsenille. Paneeliin haetaan 15-19 -vuotiaita osallistujia, jotka asuvat SRV:n toiminta-alueilla pääkaupunkiseudulla, Turussa tai Tampereella ja ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Paneelin jäsenet valitaan vuodeksi kerrallaan.

Tekeminen rakennusalalla on hyvin tulevaisuusorientoitunutta. Nyt tehtävät ratkaisut vaikuttavat kaupunkien viihtyvyyteen pitkälle tulevaisuuteen, ja siksi kehittämistyössä on hyvä saada mahdollisimman monen eri sidosryhmän ääni kuuluviin. Nuorisopaneelin osallistujat tulevat antamaan näkemyksiä ja mielipiteitä SRV:n suunnittelupöydällä olevien rakennushankkeiden kehittämiseen.

 

Avointa dialogia tulevaisuuden kaupunkilaisten kanssa

Kaupunkien kehitys on jo nyt tiivistä dialogia eri sidosryhmien kanssa. Nuorisopaneeli on tämän vuoropuhelun syventämistä yhden merkittävän sidosryhmän, tulevaisuuden kaupunkilaisten kanssa. Nuoret ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta. Tämä huoli meidän pitää ottaa tosissaan ja kutsua nuoret mukaan kehittämään kanssamme.

”Haluamme käydä avointa dialogia rakentamiemme tilojen tulevien käyttäjien ja asukkaiden kanssa ja tässä nuorisopaneelilla on tärkeä rooli. Haluamme, että nuoret ovat sparraamassa meitä siitä, minkälaisia elinympäristöjä tulevaisuudessa rakennamme”, sanoo Saku Sipola, toimitusjohtaja, SRV.

Rakennuksilla on keskeinen rooli hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa. Vuoden ensimmäisessä paneelissa keskustelemmekin elinkaariviisaudesta. Pyrkimyksemme on yhdessä kumppaneidemme kanssa luoda uusi elinkaariviisas todellisuus, jossa rakentamisen ratkaisut turvaavat yhtä aikaa hyvinvoinnin, taloudellisen arvon sekä tilojen käyttäjien, asukkaiden ja ympäristön edun – vuosiksi ja sukupolviksi eteenpäin.

 

Haku nyt auki

Haku paneeliin on nyt auki. Paneelin jäseneksi haetaan 15 -19 -vuotiaita osallistujia, jotka asuvat SRV:n toiminta-alueilla pääkaupunkiseudulla, Turussa tai Tampereella ja ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Paneelin jäsenet valitaan vuodeksi kerrallaan. Hakemuksen voi lähettää sivuston https://www.srv.fi/vastuullisuus/nuorisopaneeli/ kautta. Vuoden 2021 ensimmäinen paneeli on  tarkoitus järjestää 27.5.2021.

 

Jakelu:
www.srv.fi
 

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana ja olla alan innostavin työpaikka. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä vuodesta 2007 listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli 1 061 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 1 000 ihmistä. Lisäksi työllistämme hankkeissamme lähes 4 000 alihankkijan verkoston.

SRV - Elämäsi rakentaja