Kruunuvuorenrannan_palvelukortteli_Katunäkymä_havainnekuva.jpg

SRV toteuttaa Helsingin Kruunuvuorenrannan palvelukorttelin – koulun ja päiväkodin valmistumista tavoitellaan kesälle 2027

SRV YHTIÖT OYJ     SIJOITTAJAUUTINEN    05.12.2024 KLO 10.00

SRV toteuttaa Helsingin Kruunuvuorenrannan palvelukorttelin – koulun ja päiväkodin valmistumista tavoitellaan kesälle 2027

SRV ja Helsingin kaupunki ovat allekirjoittaneet sopimuksen Kruunuvuorenrantaan toteutettavasta palvelukorttelista. Projektinjohtourakkana toteutettavan hankkeen kokonaisarvo SRV:lle on noin 60 miljoonaa euroa. Hanke kirjataan SRV:n tilauskantaan vaiheittain hankkeen edetessä. Hanke vahvistaa edelleen yhtiön johtavaa asemaa yhteistoiminnallisessa urakoinnissa.

Helsingin kaupunki valitsi SRV:n projektinjohtourakan toteuttajaksi jo maaliskuussa 2024, mutta alueen katurakentamista koskevan valituksen sekä lähistöltä löydetyn noron vuoksi palvelukorttelin rakennustöiden aloitus viivästyi suunnitellusta aikataulustaan. Nyt tarkentuneen aikataulun mukaan palvelukorttelin rakennustöitä tavoitellaan käynnistettäväksi keväällä 2025, ja uusi koulu ja päiväkoti valmistuvat tavoiteaikataulun mukaan kesällä 2027.

Kruunuvuorenrannan palvelukortteliin toteutetaan suomen- ja ruotsinkielisen peruskoulun tilat, päiväkodin tilat, nuorisotilat ja leikkipuiston tukitilat. Peruskouluun tulee 700 suomenkielistä oppilasta luokka-asteille 1-9 sekä 200 ruotsinkielistä oppilasta luokka-asteille 1-6 ja 50 esiopetukseen, yhteensä 950 lasta. Tilat rakentuvat toiminnallisista kokonaisuuksista eli kortteleista. Nuorisopalveluille toteutetaan kokoontumis- ja harrastustoimintaan sopivat tilat, jotka palvelevat myös asukaskäyttöä ja alueen järjestötoimintaa. Koulun lähelle on suunniteltu myös liikuntatiloja ja kaupallisia palveluita, joiden toteuttamisajankohta on edelleen avoin.

”Olemme iloisia, että Kruunuvuorenrannan palvelukortteli etenee kevään hankintapäätöksestä nyt varsinaiseen sopimusvaiheeseen, ja pääsemme käynnistämään tämän merkittävän hankkeen kehittämisen kohti toteutustaan. Yhteistoimintaan pohjautuva projektinjohtourakkamalli sopii hankkeelle erinomaisesti, kun yhdessä etsimme parhaat ratkaisut hankkeen toteuttamiseksi vastuullisesti ympäristö, turvallisuus ja tehokkuus huomioiden. Tuomme hankkeeseen mittavan osaamisemme elinkaariviisaiden oppimisympäristöjen kehittämisestä ja rakentamisesta ympäri Suomen. Pääkaupunkiseudulla olemme viimeksi toteuttaneet Matinkylän lukion, Luonnontiedelukion Kumpulaan, Helsingin Kielilukion Myllypuroon sekä Suomalais-venäläisen koulun Kaarelaan”, sanoo SRV:n pääkaupunkiseudun toimitilarakentamisen yksikönjohtaja Marko Räisänen.

Kruunuvuorenrannan palvelukortteli toteutetaan taksonomian mukaisesti energiatehokkuus, jätteiden lajittelu ja kierrätys sekä ilmastonmuutokseen varautuminen huomioiden. Hankkeen suunnittelua ja toteutusta ohjaavat Helsingin kaupungin palvelurakennushankkeille asetetut ekologisesti kestävän rakentamisen tavoitteet, joilla pyritään pitkäikäiseen, vähähiiliseen, kiertotalousnäkökulman ja tontin luontoarvot huomioivaan rakentamiseen. Energiatehokas rakennus toteutetaan A-energialuokassa, ja lämmitys- ja viilennysenergiaratkaisuksi on valittu uusiutuva maalämpö. Lisäksi osa kiinteistön sähkön tarpeesta katetaan vesikatolle asennettavalla aurinkosähköjärjestelmällä.

”Uutta koulua ja päiväkotia on jo kovasti odotettu alueella. Hienoa, että nyt pääsemme etenemään hankkeen kanssa ja rakentaminen alkaa ensi vuonna”, sanoo projektinjohtaja Arto Manninen Helsingin kaupungilta.

Palvelukorttelin kokonaisbruttoala on yhteensä noin 17 000 bruttoneliömetriä. Hanke pohjautuu palvelukorttelin suunnittelusta vuonna 2020 järjestettyyn arkkitehtuurikilpailuun, jonka voittajaksi valittiin Huttunen-Lipasti Arkkitehdit Oy.

Lisätiedot:
Marko Räisänen, yksikönjohtaja, Toimitilat PKS, SRV puh. 040 684 4888, marko.raisanen@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Arto Manninen, projektinjohtaja, Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristön toimiala, puh. (09) 310 31849, sähköposti: arto.manninen@hel.fi

Tiedotteen liitteenä oleva kuva: Huttunen-Lipasti Arkkitehdit Oy

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi  

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta: 
Facebook   LinkedInX  Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 610 miljoonaa euroa. Noin 800 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 3 300 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja