Laakson_yhteissairaala_Urheilukatu-pohjoisesta.jpg

Laakson yhteissairaalan päärakennuksen eteläisen osan rakentaminen käynnistyy - SRV:n tilauskantaan 174 miljoonaa euroa

SRV YHTIÖT OYJ                          SIJOITTAJAUUTINEN                 6.9.2023   KLO 10.00

Laakson yhteissairaalan päärakennuksen eteläisen osan rakentaminen käynnistyy - SRV:n tilauskantaan 174 miljoonaa euroa

SRV, Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala, Laakson LATU -ryhmittymä, Unitas-ryhmittymä ja Granlund ovat allekirjoittaneet Laakson yhteissairaalan päärakennuksen eteläistä osaa koskevan tilauksen. Tilaus on arvoltaan noin 183 miljoonaa euroa, josta SRV:n osuus on noin 174 miljoonaa euroa. Tilaus kirjataan SRV:n tilauskantaan syyskuulle ja se kasvattaa entisestään vahvaa yhteistoiminnallisten hankkeiden tilauskantaa

Tilaus on osa Laakson yhteissairaala -hankkeen noin 800 miljoonan euron sopimusta, joka kirjataan SRV:n tilauskantaan vaiheittain vuosien 2022-2030 aikana. Nyt tehdyn päärakennuksen eteläisen osan tilauksen jälkeen SRV:n tilauskantaan kirjatut tilaukset ovat arvoltaan yhteensä 670 miljoonaa euroa.

Hanke ei sido SRV:n omaa pääomaa, ja se on esimerkki yhteistoiminnallisista toimitilarakentamisen urakoista, joita on vuoden aikana siirtynyt SRV:n tilauskantaan hankkeiden kehitysvaiheiden jälkeen. Vastaavia julkisia urakoita ovat mm. Kansallismuseon lisärakennus Helsingissä ja Lappeenrantaan toteutettava monitoimitalo Sammontalo.

”SRV keskittyy vahvana yhteistoiminnallisen rakentamisen toteuttajana hallinta-asteen pitämiseen hyvällä tasolla kaikissa projekteissaan, mikä näkyy yhtiössä mm. asiakastyytyväisyydessä ja katepidossa. Näin pitkässä projektissa hallinta-aste on erityisen tärkeässä roolissa”, kertoo SRV:n Toimitilat PKS -liiketoiminnan johtaja Jouni Forsman. ”Olemme tekemässä yhdessä käyttäjien ja allianssikumppaneidemme kanssa yhteiskunnallisesti merkittävää hanketta. Kokonaisarvoltaan 449 miljoonan euron päärakennuksen kehittäminen, suunnittelu ja tahtituotannon käynnistäminen ovat edenneet suunnitelman mukaisesti”, Forsman jatkaa.

Laakson yhteissairaalan päärakennus on laajuudeltaan noin 95 000 bruttoneliömetriä, ja sen nyt tilattu eteläinen osa noin 40 000 bruttoneliömetriä. Päärakennuksen eteläisen osan rakentaminen käynnistyy syyskuussa 2024.

Yhteistoiminnallisessa hankkeessa käyttäjän edustajat tiiviisti mukana

HUSin ja Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan henkilökunnalla on hankkeessa iso merkitys, ja he työskentelevät tiiviissä yhteistyössä suunnittelijoiden, rakentajien ja tilaajan kanssa. "Allianssissa yhteistyö on sujunut hyvin, ja olemme taas yhden askeleen lähempänä hankkeen missiota eli parasta mahdollista tulevaisuuden sairaalaa potilaille, asiakkaille ja työntekijöille sekä tutkimus- ja opetuskäyttöön. Päärakennuksen eteläisen osan osaprojektin kehitysvaiheessa on löydetty parhaat ratkaisut laadullisten ja taloudellisten tavoitteiden täyttämiseksi," toteaa Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalan toimitusjohtaja Marko Virtanen

Lisätietoja:

Jouni Forsman, johtaja, Toimitilat PKS, SRV, puh. 040 519 0129, jouni.forsman@srv.fi

Ossi Inkilä, Laakson yhteissairaalan allianssin projektipäällikkö, yksikönjohtaja Toimitilat PKS, SRV, puh. 040 708 2253, ossi.inkila@srv.fi

Heli Pulkkinen, viestinnän asiantuntija, SRV, puh. 050 411 0787, heli.pulkkinen@srv.fi

Marko Virtanen, toimitusjohtaja, Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala, puh. 040 139 4300, ext-marko.virtanen@hus.fi

Tutustu hankkeeseen: https://laaksonyhteissairaala.fi/

Tilaaja: Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala (Helsingin kaupunki ja HUS)

Päätoteuttaja: SRV

Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: Laakson LATU (Arkkitehtitoimisto Tähti-Set, AW2-Arkkitehdit, Lukkaroinen Arkkitehdit ja UKI Arkkitehdit)

Rakenne-, geo- ja kalliosuunnittelu: Unitas (AFRY Finland, A-Insinöörit)

LVISA-suunnittelu, energia- ja elinkaarisuunnittelu: Granlund

Tiedotteen kuvat: Laakson LATU (Arkkitehtitoimisto Tähti-Set, AW2-Arkkitehdit, Lukkaroinen Arkkitehdit ja UKI Arkkitehdit)

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 610 miljoonaa euroa. Noin 800 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 3 300 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja