SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano

SRV YHTIÖT OYJ     PÖRSSITIEDOTE     22.9.2022      KLO 9.00
 

SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano

SRV Yhtiöt Oyj:n vuoden 2020 varsinainen yhtiökokous päätti osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustamisesta. Nimitystoimikunta valmistelee hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle.

Nimitystoimikunta koostuu neljästä jäsenestä, joista yhtiön kolme suurinta osakkeenomistajaa ovat kukin oikeutettuja nimeämään yhden jäsenen. Yhtiön kulloinenkin hallituksen puheenjohtaja toimii toimikunnan neljäntenä jäsenenä.

Oikeus jäsenen nimeämiseen on niillä kolmella osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on Euroclear Finland Oy:n pitämän yhtiön osakasluettelon perusteella suurin seuraavaa varsinaista yhtiökokousta edeltävän kalenterivuoden elokuun 31. päivänä. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää oikeuttaan jäsenen nimeämiseen, oikeus siirtyy seuraavaksi suurimmalle osakkeenomistajalle.

SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäseniksi on nimetty:

  • Ilpo Kokkila, hallituksen puheenjohtaja, Pontos Oy
  • Mikko Mursula, sijoitusjohtaja, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
  • Vesa Aho, liiketoimintajohtaja, OP Ryhmä
  • Tomi Yli-Kyyny, hallituksen puheenjohtaja, SRV Yhtiöt Oyj

Nimitystoimikunta valitsi ensimmäisessä kokouksessaan toimikunnan puheenjohtajaksi Ilpo Kokkilan.
 

Lisätietoja:
Anu Tuomola, lakiasiainjohtaja, p. 050 414 3280, anu.tuomola@srv.fi

 

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram
 

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 932,6 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja