Oulun_pääpoliisiasema_työmaa_SRV.jpg

Uuden pääpoliisiaseman ja vankilan peruskivi muurattiin Oulussa

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      26.05.2023  KLO 14.00

Uuden pääpoliisiaseman ja vankilan peruskivi muurattiin Oulussa

Poliisin ja Rikosseuraamuslaitoksen yhteishankkeena toteutettavan uuden pääpoliisiaseman ja vankilan peruskivi muurattiin tänään Oulun Ruskonselän rakennustyömaalla. Kyseessä on Suomessa ainutlaatuinen samalle tontille rakennettava poliisin, vankilan ja istuntosalin yhteishanke. Rakennustyöt etenevät vaiheittain, ja ensimmäisenä valmistuvat pääpoliisiaseman rakennustyöt vuoden 2024 loppuun mennessä. Rakennuttajana toimii valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt ja päätoteuttajana SRV.

Uuden pääpoliisiaseman ja vankilan peruskivi muurattiin tänään perjantaina 26. toukokuuta rakennustyömaalla Ruskonselässä. Muuraustilaisuudessa kuultiin puheenvuorot sisä- ja oikeusministeriöltä, Poliisihallitukselta, Rikosseuraamuslaitokselta, Senaatti-kiinteistöiltä ja päätoteuttajalta SRV:ltä. Peruskiven lieriöön talletettiin tuleville sukupolville muistoksi mm. päivän sanomalehti, käytössä olevat metallirahat sekä rakennuksen peruskirja, jossa kerrataan talon suunnittelun ja rakentamisen tähänastisia vaiheita.

Työmaalla pääpoliisiaseman toimisto- ja istuntosalitilojen elementtiasennukset ovat jo valmistuneet, ja erikoistilojen ja autohallin elementtiasennukset ovat käynnissä. Pisimmällä ovat vapautensa menettäneiden tilat, joiden vesikatto on valmis ja lattioiden valutyöt ovat alkaneet. Vankilan työmaalla tehdään perustustöitä.

Oulun pääpoliisiaseman rakennustyöt käynnistettiin syyskuussa 2022, ja ne valmistuvat vuoden 2024 loppuun mennessä. Vankilan rakentaminen käynnistettiin huhtikuussa 2023 ja rakennustyöt valmistuvat lokakuun 2025 loppuun mennessä. Tilojen kalustamisen, varustamisen ja tuuletuksen jälkeen pääpoliisiasema on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2025 alkupuolella ja vankila 2026 alkupuolella.

”Työmaa etenee hienosti aikataulussaan. Kohdetta rakennetaan tällä hetkellä noin 100 ammattilaisen voimin ja parhaimmillaan vahvuus kohoaa noin 150 henkilöön. Hanke tulee kokonaisuudessaan työllistämään noin 300 henkilötyövuoden verran ja tuo jo rakentamisvaiheessa paikallisesti merkittäviä työllistämisvaikutuksia. Muun muassa maanrakennusurakka, elementtitoimitukset ja elementtiasennukset hoidetaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta tulevien yritysten voimin”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Marko Ahvenlampi.

Hanke toteutetaan Senaatin allianssimallilla. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 130 miljoonaa euroa ja laajuus 32 400 bruttoneliömetriä. Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa Oulun poliisin, Keskusrikospoliisin Oulun yksikön, Oulun käräjäoikeuden ja Oulun vankilan käyttöön tulevat tilat Ruskonselkään noin 13 hehtaarin suuruiselle tontille.

”Hanke etenee hyvin suunnitelmien mukaan. Valtakunnallisestikin merkittävä ja ainutlaatuinen rakennushanke on herättänyt hyvin kiinnostusta paikallisten toimijoiden keskuudessa, ja olemme saaneet hyvin tarjouksia pääpoliisiaseman osaurakoihin hankkeen aikana”, Senaatti-kiinteistöjen rakennuttamisryhmän päällikkö Harri Karjula kertoo.

Hankkeen tavoitteena on rakennuksen energiankulutuksen ja ympäristökuormituksen vähentäminen ja tilojen muunneltavuus. Erityishuomiota hankkeessa kiinnitetään mahdollisimman vähähiilisten ratkaisujen toteuttamiseen. Jo rakennusaikana hiilijalanjälkeä on pystytty merkittävästi pienentämään, kun 25 000 kuutioita kuorittua pintamaata on työmaalla hyödynnetty uudelleensijoittamalla penkereiden rakentamiseen ja maastojen muotoiluun.

Ensimmäinen poliisin ja vankilan yhteishanke

Kyseessä on ainutlaatuinen poliisin, vankilan ja istuntosalin muodostava yhteishanke, joka on valtakunnallisestikin merkittävä ja ensimmäinen laatuaan. Tavoitteena on toteuttaa käyttäjien toimitilakonseptien mukaiset terveelliset, turvalliset ja toimintaa tukevat tilat, joissa tulee työskentelemään yhteensä noin 500 työntekijää.

Pääpoliisiasemaan sijoitetaan poliisilaitoksen johto ja hallintoa, valvonta- ja hälytystoiminta, rikostutkinta ja poliisivankila. Lisäksi uudisrakennukseen sijoittuu Keskusrikospoliisin Oulun yksikkö. Oulun vankilaan toteutetaan satapaikkainen tutkinta- ja vankeusvankila miehille, naisille ja erityistä tukea tarvitseville alaikäisille ja nuorille. Poliisiaseman ja vankilan väliin sijoitetaan sisäyhteydellä toimijoiden yhteisiä tiloja, kuten asiakkaiden vastaanotto ja tarkastustilat, turvatarkastus ja kokoustiloja. Yhteiseen käyttöön sijoitetaan myös käräjäoikeuden istuntosali, jossa käsitellään vangittuja koskevia rikosasioita.

Lisätiedot:
Marko Ahvenlampi, projektipäällikkö, SRV, puh. 050 594 6165, marko.ahvenlampi@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Senaatti-kiinteistöt: Harri Karjula, rakennuttamisryhmän päällikkö, harri.karjula@senaatti.fi

Tiedotteen liitteenä olevat kuvat: Uki Arkkitehdit Oy ja Lukkaroinen Arkkitehdit Oy, SRV

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 770,1 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 800 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja