Vuokko_Salo_2021_10_07_SRV_3153_hires.jpg

SRV:n toiminta täysin päästöttömäksi vuoteen 2030 mennessä – hiilineutraaliuden tiekartta ohjaa yhtiön toimintaa

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      22.08.2022 KLO 9.00

SRV:n toiminta täysin päästöttömäksi vuoteen 2030 mennessä – hiilineutraaliuden tiekartta ohjaa yhtiön toimintaa

SRV on mukana Green Building Council Finlandin kokoamassa #BuildingLife-toimintaohjelmassa, jonka tavoitteena on saavuttaa rakennettu hiilineutraali ympäristö vuoteen 2035 mennessä. Yhtiö on asettanut omaksi tavoitteekseen päästöttömyyden vuoteen 2030 mennessä. Vuoden 2022 alusta saakka kaikki SRV:n työmaat ovat jo olleet hiilineutraaleja. Rakentaminen on yksi Suomen suurimmista hiilidioksidin päästölähteistä ja päästöttömillä rakennusmailla vähennettäisiin Suomen päästöjä tuntuvasti.

Nyt matka jatkuu kohti täysin päästötöntä SRV:tä ja sen saavuttamiseksi on luotu koko yhtiön toimintaa määrittävä hiilineutraaliuden tiekartta tulevien vuosien tavoitteiden saavuttamiseksi. SRV:n strategia kumpuaa rakennetun ympäristön kehittämisestä siten, että sen koko elinkaari on huomioitu. Elinkaariviisauden avulla yhtiö pienentää tuottamiaan päästöjä sekä luo rakentamalla kestävää ja hyvää elinympäristöä kymmeniksi ja sadoiksi vuosiksi eteenpäin.

Elinkaariviisaus koostuu useasta eri tekijästä, kuten energiamuodon valinnoista, energiatehokkaista ratkaisuista, materiaalivalinnoista ja päästöjen minimoinnista. Kaikkia päästöjä emme kuitenkaan pysty vielä poistamaan ja niiden osalta istutamme vastaavan määrän puita. Puiden istuttaminen sitoo hiiltä ja on tärkeä tekijä ilmastonmuutosta hillittäessä. SRV tekee yhteistyötä kotimaisen istutapuita.fi:n kanssa, ja tähän päivään mennessä on istutettu jo 16 700 puuta. Niiden avulla sidotaan 10 000 tonnia hiilidioksidipäästöjä puiden elinkaaren aikana.

”Ensisijainen tavoitteemme on vähentää päästöjä, mutta ennen kuin kaikki päästöt voidaan kokonaan välttää, puita istuttamalla voidaan antaa luonnolle heti takaisin”, kertoo SRV:n kehitysjohtaja Miimu Airaksinen.

Miten kaikkiin tavoitteisiin päästään?

Jotta päästötön SRV on tulevaisuudessa totta, toteutetaan vuosien 2022–2030 aikana monipuolisesti erilaisia toimenpiteitä hiilineutraalien tavoitteiden saavuttamiseksi. YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ohjaavat yhtiön ympäristötoimintaa.

”Tavoitteenamme on vähentää päästöjä asteittain ja saavuttaa oman toimintamme osalta nettopäästöttömyys vuoteen 2030 mennessä. Kaikki työmailla käytettävä sähkö on hiilineutraalia ja lämmityksessä käytämme mahdollisimman vähähiilisiä vaihtoehtoja. Kone- ja autokannan osalta siirrymme myös asteittain hybridi- ja sähköautoihin. Toimilla haluamme sitoutua ilmastonmuutoksen rajoittamiseen 1,5 asteeseen”, SRV:n vastuullisuus- ja HSEQ-päällikkö Johanna Arola taustoittaa.

Siksi työmailla käytetään jo nyt alkuperätakuin varmennettua päästötöntä sähköä, valitaan kestäviä ja vähäpäästöisiä rakennusmateriaaleja sekä edistetään kiertotaloutta rakenneosien ja maa-ainesten uudelleenkäytöllä ja jakamistalouden ratkaisuilla. Myös ympäristön monimuotoisuuden rikastamiseksi tehdään jatkuvasti toimenpiteitä. Niitä ovat muun muassa alkuperäiskasvillisuuden suosiminen, kasvillisuuden kerroksellisuuden lisääminen ja pesäpaikkojen luominen hyönteisille sekä linnuille.

On tärkeää, että myös laaja yhteistyökumppaniverkosto kehittää toimiaan vähähiiliseen suuntaan. SRV:n vuosien 2023–2030 tavoitteisiin kuuluu niin asiakas- kuin toimittajaverkoston kanssa tehtävän yhteystyön tiivistäminen välillisten päästöjen vähentämiseksi. Yhtiö jatkaa aliurakoitsijoiden ja kuljettajien ympäristö- ja ilmastotietoisuuden lisäämistä sekä tukee laajasti kumppaneitaan tekemään kestäviä valintoja. Ympäristösertifioitujen hankkeiden osuutta niin ikään kasvatetaan, joiden lisäksi kehitetään elinkaariviisaita asumisen ja toimitilojen konsepteja, jotta rakennusten elinkaaren aikainen hiilijalanjälki pienenee. Yhtiö keskittyy myös vähäpäästöisten materiaalien laajempaan hyödyntämiseen.
 

Lisätiedot:
 

Miimu Airaksinen, kehitysjohtaja, SRV, puh. 040 770 4832, miimu.airaksinen@srv.fi
Johanna Arola, vastuullisuus- ja HSEQ-päällikkö, SRV, puh. 040 826 9379, johanna.arola@srv.fi
Mira Sköld, viestinnän asiantuntija, SRV, puh. 045 631 4758, mira.skold@srv.fi

 

Tiedotteen liitteenä oleva kuva: SRV
 

Jakelu:

Tiedotusvälineet

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa sekä Suomessa että Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 932,6 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja