SRV YHTIÖT OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 15.09.2020 KLO 15.30
Säteilyturvakeskuksen uuden toimitalon peruskivi muurattiin
Säteilyturvakeskuksen (STUK) uusi toimitalo nousee Vantaan Jokiniemeen. Rakennushankkeen peruskivi muurattiin 15.9.2020. Toimitalon on määrä valmistua vuodenvaihteessa 2021-2022. Sen rakennuttamisesta vastaa Senaatti-kiinteistöt ja toteuttamisesta SRV.
STUKin tulevan toimitalon peruskivi muurattiin turvallisuudesta tarkasti huolta pitäen työmaalla 15.9. Koronatilanteen vuoksi muuraus siirrettiin viime keväältä tähän syksyyn ja nyt muurausta pystyi seuraamaan myös etänä striimin kautta. Peruskiveen muurattiin paitsi perinteisesti päivän lehti ja kolikoita, myös STUKin toimintaa kuvaten muun muassa radonmittauspurkki. Uuden toimitilan laajuus on 12 700 bruttoneliömetriä ja kustannusarvio 46 milj. euroa.
”Jokiniemen toimitalo tarjoaa STUKille toimivat tilat vaativaan toimisto- ja laboratoriotyöhön. Monipaikkaiseen työhön suunnitelluissa tiloissa pystymme myös viemään eteenpäin niitä uusia työn tekemisen tapoja, joita olemme kuluneen vuoden aikana joutuneet ja saaneet opetella”, toteaa STUKin hallintojohtaja Kaisa Koskinen. STUK muuttaa uusiin toimitiloihin kesällä 2022.
Senaatti-kiinteistöjen mukaan rakennushanke on edennyt aikataulun mukaisesti. ”Yhteistyö Vantaan kaupungin kanssa sekä muiden osapuolten kesken on ollut hyvää ja asiat ovat edenneet suunnitellusti”, kiittää Senaatti-kiinteistöjen rakennuttamisryhmän päällikkö Matti-Pekka Jalonen.
Hankkeen toteuttaminen käynnistyi keväällä 2019 purkutöillä, ja helmikuussa 2020 aloitettiin tontilla maanrakennus- sekä perustustyöt. Parhaillaan käynnissä on tutkimushallin raskasbetonivalut ja toimistorakennuksen betonielementtirungon asennuksessa ollaan jo puolivälissä. Seuraavaksi työmaalla käynnistyvät julkisivutyöt. Työmaalla työskentelee parhaillaan 50 henkeä, ja määrän odotetaan kolminkertaistuvan, kun edetään sisätyö- ja talotekniikkavaiheeseen.
”Säteilyturvakeskuksen hanke sisältää poikkeuksellisen vaativia laboratoriotiloja, mikä asettaa rakentamiselle korkeat vaatimukset. Hyödynnämme hankkeessa osaamistamme ja kokemusta vastaavanlaisista toimitiloista, joita olemme tehneet Senaatille aiemmin”, SRV:n yksikönjohtaja Antti Raunemaa kertoo.
Lisätiedot:
Matti-Pekka Jalonen, rakennuttamisryhmän päällikkö, Senaatti-kiinteistöt, p. 040 767 8707, matti-pekka.jalonen@senaatti.fi
Kaisa Koskinen, hallinto-osaston johtaja, Säteilyturvakeskus, p. 09 759 88 322, kaisa.koskinen@stuk.fi
Antti Raunemaa, yksikönjohtaja, SRV, p. 040 564 4105, antti.raunemaa@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, p. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Tiedotteen liitteenä olevat kuvat: RE-Suunnittelu Oy, SRV
Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi
Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook LinkedIn Twitter Instagram
SRV lyhyesti
SRV on rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana ja olla alan innostavin työpaikka. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.
Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä vuodesta 2007 listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli 1 061 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 1 000 ihmistä. Lisäksi työllistämme hankkeissamme lähes 4 000 alihankkijan verkoston.
SRV - Elämäsi rakentaja