SRV YHTIÖT OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 16.10.2020 KLO 12.30
Kansainvälisesti edistyksellinen Hämeenlinnan uusi vankila naisille nyt valmistunut
SRV:n rakentama Hämeenlinnan uusi vankilarakennus on valmistunut, ja satapaikkainen suljettu vankila naisille otetaan käyttöön marraskuun alussa. Kyseessä on kansainvälisesti ainutlaatuinen hanke ja ensimmäinen uuden vankilakonseptin mukaisesti toteutettava kohde. Sellit ovat digisellejä eli niissä on sellipäätteet. Tavoitteena on, että vapautuessaan vangeilla on paremmat edellytykset rikoksettomaan elämään.
Vankilakonsepti on Rikosseuraamuslaitoksen strategisiin tavoitteisiin perustuva uusi toiminta- ja toimitilamalli. Sen ytimessä on vaikuttavuus ja ajatus Rikosseuraamuslaitoksen toiminnasta rikoksettoman elämän oppimisympäristönä.
– Tämä tarkoittaa sitä täällä Hämeenlinnassa, että kaikki toiminta ja kuntoutus tähtää siihen, että rangaistuksen suorittamisen jälkeen henkilöt pystyisivät integroitumaan yhteiskuntaan, kokevat osallisuutta yhteiskunnassa ja sitä kautta kykenevät elämään rikoksetonta elämää, kertoo Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen johtaja Pauli Nieminen Rikosseuraamuslaitoksesta.
Allianssimalli yhteistyön ytimessä
Noin 34 miljoonan euron uudisrakennushankkeen on toteuttanut valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt yhteistyössä SRV:n kanssa. Rakennushanke on toteutettu Senaatin allianssimallilla, jonka Senaatti on kehittänyt erityisesti suurten ja vaativien rakennushankkeidensa toteuttamiseen. Allianssimalli mahdollistaa vielä toteutusvaiheessa suunnitelmien ja toteutusratkaisujen kehittämisen käyttäjien tarpeet huomioiden.
– On ollut hienoa olla toteuttamassa näin ainutlaatuista hanketta, jossa uudenlaisella suunnittelulla ja tilaratkaisuilla pystytään parantamaan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta, sanoo projektijohtaja, Senaatin rakennuttajapäällikkö Tarja Hietamäki.
Senaatti on panostanut myös rakennuksen mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen.
– Hiilineutraalisuustavoitteet on otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Erityisen ratkaisevaa hiilijalanjäljen pienentämisessä on ollut maalämmön ja aurinkoenergian hyödyntäminen vankilan energiaratkaisuissa, toteaa Hietamäki.
Vankila rakennettiin vanhan, nykyisin tyhjillään olevan vankilarakennuksen läheisyyteen samalle tontille. Hämeenlinnan vankilassa on myös kattavat ulkoilualueet, joissa on muun muassa luontopolku ja hyvät mahdollisuudet ulkoiluun, liikuntaan ja esimerkiksi kaupunkiviljelyyn.
– Hämeenlinnan uusi vankila on rakennettu hyvässä yhteistyössä hankkeen suunnitteluryhmän, Senaatin ja Rikosseuraamuslaitoksen kanssa, jotta se vastaisi parhaalla mahdollisella tavalla uudistuvan vankilakonseptin tarpeita. Hanke on ollut poikkeuksellinen muun muassa mittavan turvallisuustekniikan ja uusiutuvien energiaratkaisujen vuoksi. Työmaalla on toiminut parhaimmillaan yli 170 rakentajaa, ja urakoitsijoiden joukossa on ollut runsaasti myös paikallisia toimijoita Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan alueelta, SRV:n työmaapäällikkö Pasi Haakana kertoo.
Uuden konseptin tavoitteena kansainvälisesti edistyksellinen vankilaympäristö
Vankilakonsepti on kehitetty yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen ja hankkeen rakennuttajana toimineen Senaatti-kiinteistöjen asiantuntijaverkoston kanssa. Työhön ovat osallistuneet myös vankilan henkilöstö ja vangit. Suunnittelussa on hyödynnetty tutkimustietoa ja kokemuksia Pohjoismaista ja Keski-Euroopasta.
– Uusi vankila on iso askel oikeaan suuntaan naisvankien aseman ja turvallisuuden parantamiseksi, vaikka työtä on vielä paljon. Hämeenlinnassa toiminnot ovat aiempaa sopivampia naisvankien erityistarpeisiin. Tavoitteenamme on, että yhteiskunnan palveluketjua hyödynnetään vankeusaikana, minkä olisi tarkoitus jatkua myös vankeusajan jälkeen. Tiiviimmällä yhteistyöllä kuntoutuksen tehokkuus ja vaikuttavuus paranevat, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Arto Kujala.
Vankeusaika mahdollistaa myös digitaalisen yhteiskunnan kehityksessä mukana pysymisen. Sellit ovat digisellejä eli niissä on sellipäätteet sähköisten palvelujen käyttöä varten. Sellipäätteiden kehittämistä toteutetaan parhaillaan Älykäs vankila -hankkeessa. Sähköisten palveluiden kautta vangeille saadaan merkittävä määrä uusia kuntoutus- ja koulutuspalveluja.
Vangit siirtyvät uuteen vankilaan sunnuntaina 1.11.2020 ja vankila aloittaa toimintansa maanantaina 2.11.2020 viidellä osastolla.
Lisätiedot:
Pasi Haakana, työmaapäällikkö, SRV, p. 040 760 8041, pasi.haakana@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, p. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Pauli Nieminen, aluejohtaja, Länsi-Suomen rikosseuraamusalue, Rikosseuraamuslaitos, p. 050 344 1216, pauli.nieminen@om.fi
Pia Puolakka, projektipäällikkö, Älykäs vankila -hanke, Rikosseuraamuslaitos, p. 029 568 8496, pia.puolakka@om.fi
Tarja Hietamäki, projektijohtaja, Senaatti-kiinteistöt, puh. 040 051 4636, tarja.hietamaki@senaatti.fi
Tiedotteen liitteenä olevat kuvat: SRV
Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi
Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook LinkedIn Twitter Instagram
SRV lyhyesti
SRV on rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana ja olla alan innostavin työpaikka. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.
Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä vuodesta 2007 listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli 1 061 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 1 000 ihmistä. Lisäksi työllistämme hankkeissamme lähes 4 000 alihankkijan verkoston.
SRV - Elämäsi rakentaja