240812_Kalasatama_Redi_auringonlasku_panorama_07.jpg

Horisontti saavutti harjakorkeuden – Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä valmistuu toukokuussa 2025

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      18.9.2024   KLO 13.00

Horisontti saavutti harjakorkeuden – Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä valmistuu toukokuussa 2025

Helsingin Kalasataman Horisontti on saavuttanut harjakorkeutensa, ja työmaalla vietetään tänään harjannostajaisia. Suomen ensimmäisen toimistopilvenpiirtäjän vuokralaiset muuttavat sisään toukokuussa 2025. Valmistuttuaan 26-kerroksinen Horisontti tarjoaa modernit ja vastuulliset toimitilat noin tuhannelle työntekijälle. Horisontti on järjestyksessään viides Kalasataman kahdeksan tornitalon kokonaisuudesta.

”Toimistotyön luonne on muuttunut paljon viimeisten vuosien aikana. Useat yritykset etsivät parhaillaan uudenlaisia toimitilaratkaisuja, ja juuri näihin tarpeisiin Horisontti vastaa. Yrityksille on tarjolla valmiita tilakonsepteja, mutta tilat mahdollistavat myös yksilöllisten ratkaisujen toteuttamisen. Suunnittelutyötä tehdessä ihastuimme Horisonttiin itsekin, mutta ennen sijoittumispäätöstä teimme kuitenkin laajan arvion henkilöstöllemme parhaasta ratkaisusta. Kalasatama osoittautui liikenneyhteyksiensä puolesta erinomaiseksi sijainniksi suhteessa henkilökuntamme asuinpaikkoihin. Ja pääseehän metrolla lähes suoraan toimiston aulaan! Kyse on kokonaisuudesta – ihan yksinkertaisesti ”NPSTV”: näkymä, palvelut, sijainti, tilasuunnittelu ja vastuullisuus ratkaisivat oman valintamme. Ja näkymä tästä Suomen ensimmäisestä pilvenpiirtäjästä on erittäin inspiroiva, se kannattaa käydä itse toteamassa!”, SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola sanoo.

”Kalasataman Horisontti on erinomainen esimerkki käyttäjälähtöisestä strategiastamme. Energiatehokkaat ja viihtyisät tilat tulevat tarjoamaan vuokralaisille ja vieraille ainutlaatuisen kokemuksen ja hyvän syyn saapua toimistolle. Hankkeen myötä Niam ja SRV luovat yhdessä Kalasataman Horisontista upean maamerkin, joka tulee vastaamaan käyttäjien laadullisiin ja toiminnallisiin vaatimuksiin nyt ja tulevaisuudessa”, kertoo Niamin Suomen maajohtaja Antti Muilu.

Hanke etenee aikataulussaan, työmaalle perehdytetty tuhat ihmistä

Horisontin rakennustyöt käynnistyivät huhtikuussa 2023, ja rakentaminen on edennyt suunnitellusti sekä aikataulussaan. Tällä hetkellä rakennustyömaalla tehdään sisävaiheen töitä, ja alimmissa kerroksissa töiden ollessa pisimmällä tehdään jo ilmanvaihtoon liittyviä mittauksia ja säätöjä. Työmaalla työskentelee päivittäin noin 120 henkilöä, ja rakentamisen aikana työmaalle on perehdytetty yhteensä noin 1000 henkilöä.

”Turvallisuus on keskiössä, kun toteutetaan korkeaa rakentamista kaupunkialueella, jonka läpi kulkee päivittäin tuhansia ihmisiä. Horisontin työmaa voitti Uudenmaan talonrakennusalan työturvallisuuskilpailun isojen yritysten sarjassa vuonna 2023”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Satu Tammilehto.

Toimitilojen vuokraus käynnissä

Horisontin toimitilojen vuokraus on parhaillaan käynnissä, ja tiloista on tällä hetkellä vuokrattu 35 prosenttia. SRV:n omat toimistotilat tulevat sijaitsemaan kerroksissa 5–11. Toimitilaa on monipuolisesti 200 neliön tiloista aina useampiin tuhansiin neliöihin asti.  

”Horisontin toimitiloista on nyt vuokrattu reilu kolmannes. Parhaat kerrokset ovat vielä jäljellä ja neuvotteluja käydään aktiivisesti. Yksilöllisesti suunniteltavaa tilaa on tarjolla eri kokoisten yritysten tarpeisiin”, Saku Sipola kertoo.

Horisontin 24. kerrokseen tulee brasserie-tyyppinen ravintola, joka on mitoitettu noin 120 asiakaspaikalle. Ravintolan toiminnasta vastaavat tunnetut ravintoloitsijat Riku Stenros, Teemu Aura ja Maiju Åstedt. Laadukas brasserie tulee palvelemaan toimistopilvenpiirtäjän ja Kalasataman alueen asiakkaita, mutta houkuttelee tulijoita pidemmältäkin. Ravintolan konseptin suunnittelu on täydessä käynnissä, ja se aloittaa toimintansa Horisontin valmistumisen myötä toukokuussa 2025.

Vastuulliseksi ja viihtyisäksi suunniteltu

Horisontti on suunniteltu erittäin energiatehokkaaksi ja vastuullisuusnäkökulmat on huomioitu laajasti. Tilat ovat muuntojoustavia, käytetyt materiaalit vähäpäästöisiä ja vesikalusteet säästävät vettä. Käyttäjäyrityksille tarjotaan vastuullisuusraportointia varten laadukasta informaatiota, kuten kulutusdataa ja rakennuksen hiilijalanjälkilaskenta. Rakennukselle haetaan kansainvälinen LEED Platinum -sertifikaatti.

Tornitalon suunnittelussa on panostettu laadukkaaseen työntekijäkokemukseen ja terveellisyyteen. Akustiikka on suunniteltu huolella ja talotekniikassa on panostettu korkealaatuiseen sisäilmastoon, millä varmistetaan miellyttävät olosuhteet myös tulevaisuuden ilmastonmuutoksessa.

Sijainti hyvien julkisen liikenneyhteyksien ja kevyen liikenteen reittien varrella sekä suoraan kellarissa sijaitsevat autopaikat sähköautojen latausasemineen tekevät työpaikalle kulkemisesta sujuvaa. Kauppakeskus Redin monipuoliset palvelut helpottavat arkea, kun päivittäiset tarpeet ruokaostoksista apteekkiin ja optikkopalveluista ryhmäliikuntaan saa helposti hoidettua saman katon alla. Luontoelämyksiä keskellä kaupunkia tarjoavat Redin päällä sijaitsevan Bryga-puisto tai Mustikkamaan luonto, jonne voi vaikka etäpalaverin ajaksi sujahtaa.

Tutustu Horisonttiin: www.kalasatamanhorisontti.fi
Tutustu virtuaaliesittelyyn: www.kalasatamanhorisontti.fi/tilat

Lisätiedot:
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi

Tiedotteen liitteenä oleva kuva: SRV

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:  
Facebook  LinkedIn  X  Instagram  

 

SRV lyhyesti 
 

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua. 

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 610 miljoonaa euroa. Noin 800 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 3 300 kumppanin verkoston. 

SRV – Elämäsi rakentaja