Haluaisitko päästä asumaan Tikkurilan keskeisimpään sijaintiin?
Tikkurilan Neljäs viimeistelee jo maamerkiksi muodostuneen korttelin aivan Tikkurilan ytimessä. Jos haluat uuteen asuntoon elävän kaupunkibulevardin varrelle loistavien palveluiden ja yhteyksien äärelle, on Tikkurilan Neljäs juuri sinua varten.
Tikkurila Neljänteen rakentuu yli 50 viehättävää kaupunkikotia kompakteista yksiöistä aina tilaviin kolmioihin. Tämän talon jälkeen viherkattoinen kokonaisuus on valmis, joten pääset muuttamaan valmiiksi rakennettuun kortteliin ja pihapiiriin.
Tikkurilan Neljännessä asut huolettomasti ja arki rullaa helposti. Ostokset hoidat vaivatta lähellä sijaitsevassa kauppakeskuksessa ja Tikkurilan asemalla olet hetkessä. Eikä lentokentällekään mene kuin vartti, jos suuntaat välillä kauemmaksi.
Täällä voimakkaasti kehittyvän Tikkurilan ytimessä uusi, urbaani kotisi on parhailla paikoilla nyt ja tulevaisuudessa. Arvioitu rakennusaika on noin 12 kuukautta.
Tikkurilan alue
Loistavan sijainnin ja erinomaisten kulkuyhteyksien ansiosta matka pääkaupunkiseudulle ja koko Uudellemaalle sujuu helposti. Lentokentälle pääset vartissa. Tikkurilasta löydät monipuoliset virkistys-, urheilu- ja ulkoilumahdollisuudet sekä kattavan kulttuuritarjonnan. Kaunis jokiranta, rautatieasema, koulut, terveyspalvelut ja kauppakeskus Dixi ovat aivan lähistöllä.
Etäisyydet
Tikkurilan juna-asema ja Dixi
Terveysasema
Helsingin keskustaan junalla
Ota yhteyttä
Miksi SRV on hyvä valinta?
Vakavaraisuutemme takaa sen, että olemme täällä koko rakentamisen ja takuuvaiheen ajan. Erotumme positiivisesti rakennusalan toimijoista, sillä olemme nettovelaton ja rahoituksemme on kunnossa.
Lisäksi tilauskantamme on kasvanut haastavista ajoista huolimatta ja kasvu on ollut merkittävää etenkin toimitilarakentamisessa. Asuntorakentaminen ja myymättömien asuntojen osuus ei aiheuta suurta riskiä liiketoiminnallemme.
Rakennamme koteja ja kaupunkiympäristöä, jotka ottavat huomioon ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin.
Pyrimme jatkuvasti vähentämään rakennusten päästöjä ja hiilijalanjälkeä. Rakennuksemme ovat ympäristöluokiteltuja ja energiatehokkaita, ja ne tuottavat puhdasta energiaa esimerkiksi maalämmön ja aurinkopaneelien avulla.
Suunnittelemissamme rakennuksissa on laadukas valaistus, akustiikka ja sisäilma. Kestävästä arjesta tekee helppoa myös se, että pyöräilij ät ja sähköautoilijat on otettu huomioon. Lisäksi palvelut ja vehreä ympäristö ovat lähellä.
Hyvän sijainnin ja elinkaariviisaiden ratkaisujen ansiosta asuntojemme arvo säilyy pitkälle tulevaisuuteen.
Rakennamme uusia asuntoja vain kehittyviin kaupunkikeskuksiin, halutuimmille asuinalueille ja hyvien kulkuyhteyksien äärelle.
Hankkimalla uuden kodin meiltä, voit olla varma, että asunnollasi on kysyntää asuntomarkkinoilla tulevaisuudessakin.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
Espoon Neuvokkaan kodeissa näkyvät kuluttajien toiveet ja tarpeet
Neuvokkaan 53 asunnon suunnittelussa kuultiin ja toteutettiin kuluttajien toiveita viihtyisistä ja toimivista kodeista. Mitä kuluttajien kuuleminen käytännössä tarkoittaa ja miksi se on SRV:lle tärkeää?
Mitä kuuluu, Niittykumpu?
Nyt kuullaan itse niittykumpulaisilta, miltä asuminen keskeisimmässä osassa Espoota tuntuu. Ympäröivä luonto ja yhteisöllisyys, kulttuuri- ja päivittäispalvelut sekä liikuntamahdollisuudet tekevät asumisesta vaivatonta ja merkityksellistä.
Kuinka paljon uusiutuvat energiamuodot pienentävät asumiskustannuksia?
Espoon Niittykumpuun rakentuvassa Neuvokkaassa hyödynnetään maalämpöä ja panostetaan omaan uusiutuvan energian tuotantoon. Toivotut ratkaisut pitävät asumiskustannukset maltillisina.